Maanantai, 25.6.2018 
Uuno
Talous

Nyt on peli auki: Joensuun torille vaikka kaksi kauppahallia

  • Jaana Kainulainen
  • Mikko Makkonen
Joensuun kauppatorin asemakaavan muutos käynnistyy, mikäli kaupunkirakennelautakunta näin päättää ensi tiistaina 19. kesäkuuta.

Prosessin käynnisti Pohjois-Karjalan Osuuskauppa toukokuun alussa anomuksellaan kaavamuutoksen käynnistämisestä koskien torille suunnitellun liikerakennuksen paikkaa. PKO vaatii kauppahallin siirtämistä Carelicumin edestä kauppatorin aurinkoiselle puolelle Iso Myyn kohdalle.

Kaupungin kaavoitus- ja maankäyttöasioista vastaavat virkamiehet näkevät asian tutkimisen arvoiseksi ja haluavat torin alueen kaavan uuteen käsittelyyn. Kaupunkiympäristöjohtaja Anu Näätäsen päätösehdotuksen mukaan Kauppatorin asemakaavan kanssa samassa yhteydessä tulee käydä läpi Vesikioskin asemakaavan muutos.

Torin osalta kaavoitus tulee tutkimaan nykyisen mallin lisäksi myös muut vaihtoehdot kuin PKO:n esitys.

Kaavaprosessissa tullaan käymään liikerakennuksen paikan osalta neljä vaihtoehtoa, joista yksi on mahdollisuus kahteen liikerakennukseen torilla. Myös kauppahallikäytävän sijoittaminen Carelicumin kortteliin on vaihtoehto, selviää esityksestä.