Sunnuntai, 18.11.2018 
Tenho
Talous

Jalkapallon MM-kisat kasvattivat rajusti televisioiden myyntiä

  • STT
Venäjällä pelatut jalkapallon MM-kisat kasvattivat reippaasti isojen televisioiden myyntiä kesäkuussa, kertoo Elektroniikan tukkukauppiaat.

Esimerkiksi 55-tuumaisia televisioita ostettiin kesäkuussa 68 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan, ja yli 70-tuumaisten myynnin kasvu oli kappalemäärissä mitattuna peräti 300 prosenttia.

Tarkkanäyttöisten ultra hd -televisioiden myynti kasvoi vuoden alkupuoliskolla 45 prosenttia. Yli 70 prosenttia koteihin hankituista televisioista oli ultra hd -laitteita.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kaiken kaikkiaan kodintekniikan kokonaismyynti nousi vuoden alkupuoliskolla kuusi prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Pienissä kodinkoneissa kasvua mitattiin 14 prosenttia, viihde-elektroniikassa kymmenen prosenttia ja matkapuhelimissa seitsemän prosenttia. Muissa tuoteryhmissä kasvu oli hitaampaa.

Kamerakauppa taantui Elektroniikan tukkukauppiaiden mukaan alkuvuonna lähes 16 prosenttia.

Älypuhelimia ostettiin tammi-kesäkuussa hieman yli miljoona kappaletta, mikä oli yli kaksi prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Myynnin arvo kasvoi kuitenkin yli seitsemän prosenttia ja puhelimien keskihinta kymmenen prosenttia.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa