Lauantai, 17.11.2018 
Einari, Eino
Talous

Mainosmyynnin lasku lähes puolitti Keskisuomalaisen liikevoiton tammi-kesäkuussa

  • STT
Mediamainonnan lasku erityisesti sanomalehdissä lähes puolitti mediakonserni Keskisuomalaisen tuloksen tammi-kesäkuussa viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA Mediamainonnan lasku erityisesti sanomalehdissä lähes puolitti mediakonserni Keskisuomalaisen tuloksen tammi-kesäkuussa viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Mediamainonnan lasku erityisesti sanomalehdissä lähes puolitti mediakonserni Keskisuomalaisen tuloksen tammi-kesäkuussa viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Keskisuomalaisen liikevoitto oli nyt 4,3 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna oli 7,5 miljoonaa euroa. Laskua oli lähes 44 prosenttia ensimmäisen vuosipuoliskon aikana.

–  Mainosmyynnin laskun seurauksena yhtiö on tehostanut mediamyyntiään ja tulee edelleen tehostamaan sitä. Uskomme, että vahva panostus uusiin tuotteisiin sekä toiminnan tehostaminen parantavat suoriutumistamme tulevaisuudessa, sanoo toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi konsernin puolivuotiskatsauksessa.

Mediamyynnistä vastannut kaupallinen johtaja Jaakko Lintunen siirtyy elokuun lopussa muihin toimitusjohtajan kanssa sovittaviin tehtäviin helmikuun loppuun asti, Keskisuomalainen kertoo tiedotteessaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Konsernin mediamyynti siirtyy toistaiseksi liiketoimintajohtaja Erkki Summasen vastuulle.

"Koko vuonna hieman laskua"

Konsernin liikevaihto putosi 7,5 prosenttia viime vuoden tammi-kesäkuusta ja oli nyt 83,5 miljoonaa euroa. Kangaskorpi ennakoi, että yhtiön liikevaihto ja operatiivinen liikevoitto laskee hieman tänä vuonna vuoden 2017 tasosta.

Hänen mukaansa yhtiön tulostaso, vahva omavaraisuus sekä hyvä kannattavuus mahdollistavat kuitenkin suunnitelmien mukaisen yhtiön kehittämisen.

Keskisuomalainen on pyrkinyt vähentämään riippuvuuttaan mediamainonnasta ostamalla muun muassa tutkimustoimisto Iro Researchin koko osakekannan, solmimalla aiesopimuksen linja-autoihin digitaalisia media-alustoja rakentavan Neonmedian enemmistöomistuksen hankkimisesta sekä hakemalla radiotoimilupia yhtiön vahvoille markkina-alueille.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa