play

Joensuusta on lähtenyt Sokoksen valtakunnallinen mainoskampanja, joka elää yhä

Joensuun keskustassa on moni asia muuttunut mutta Sokos on pysynyt paikallaan 50 vuiotta. Laajennuksen myötä korttelin keskelle rakennettiin parkkitilaa, jolloin esimerkiksi Esson huoltamo sai väistyä. Sokos on juhlinut merkki vuosiaan joka vuosi 5-vuotispäivästä lähtien. Perinteeksi on tullut henkilökunnan kuvaaminen portaikoissa.

Joensuun keskustassa on moni asia muuttunut mutta Sokos on pysynyt paikallaan 50 vuiotta. Laajennuksen myötä korttelin keskelle rakennettiin parkkitilaa, jolloin esimerkiksi Esson huoltamo sai väistyä. Sokos on juhlinut merkki vuosiaan joka vuosi 5-vuotispäivästä lähtien. Perinteeksi on tullut henkilökunnan kuvaaminen portaikoissa. Kuva: Juha Kokko

Jaana Kainulainen

Sokoksen tavaratalo ei ole pelkästään kauppapaikka. Moni on saattanut upottaa vihreän kortin firmaan pienen omaisuuden, saanut vastakauppana erilaista materiaa mutta mikä tärkeintä myös muistoja ja ystäviä.