Maanantai, 19.11.2018 
Elisabet, Liisa
Talous

Kauppaneuvottelut nytkähtivät eteenpäin – EU on valmis poistamaan autotullit Yhdysvaltojen kanssa

  • STT
EU:n kauppakomissaari Cecilia Malmström kertoi autotulliasiasta europarlamentaarikoille torstaina Brysselissä. LEHTIKUVA/AFP EU:n kauppakomissaari Cecilia Malmström kertoi autotulliasiasta europarlamentaarikoille torstaina Brysselissä. LEHTIKUVA/AFP
EU on valmis vastavuoroisiin autotullien poistoihin Yhdysvaltojen kanssa, EU:n kauppakomissaari Cecilia Malmström kertoi tänään europarlamentaarikoille Brysselissä. Hänen mukaansa tullien poistamisesta koituisi taloudellista hyötyä molemmille osapuolille.

–  Olemme valmiita poistamaan autotullimme ja kaikki muut tullimme, jos Yhdysvallat tekee samoin, Malmström sanoi.

Uusi autotullilinjaus on muutos aiempaan. Heinäkuussa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker sopivat pyrkivänsä kauppasopimukseen, joka poistaisi tullit Atlantin yli käytävältä kaupalta autosektoria lukuun ottamatta. Sopimus liennytti Yhdysvaltojen ja EU:n välisiä jännitteitä, jotka johtivat lisätullien ja vastatullien kierteeseen viime kesäkuusta lähtien.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

s

Malmström myös vakuutti, että suunniteltu sopimus olisi paljon rajallisempi kuin laaja TTIP-taloussopimus, jota on neuvoteltu vuodesta 2013. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump laittoi neuvottelut jäihin noustuaan valtaan vuonna 2017.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa