Torstai, 20.9.2018 
Varpu, Vaula
Talous

Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oyj osti helsinkiläisen Faktor Oy:n - ilmoitusvalmistusyhtiö tuplaa kokonsa

  • Anni Kuittinen
  • Mikko Makkonen

Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oyj on ostanut helsinkiläisen lehtien ja julkaisujen taittoon erikoistuneen Faktor Oy:n. Faktor Oy:n ja kirjapainokonsernin ennestään omistaman Pohjois-Karjalan Ilmoitusvalmistus Oy:n liiketoiminnot yhdistetään vuoden 2019 aikana.

Faktor Oy:n henkilöstömäärä on ollut 19. Yhdistymisen jälkeen ilmoitusvalmistusyhtiössä työskentelee Joensuussa, Nurmeksessa, Lieksassa ja Helsingissä yhteensä 40 työntekijää. 

Yhtiö siirtyy käyttämään nimeä Faktor Oy, ja Pohjois-Karjalan Ilmoitusvalmistus ja Medialatomo jäävät yhtiön aputoiminimiksi.

Helsinkiläisen Faktor Oy:n liikevaihto oli viime vuonna 1,3 miljoonaa euroa. 

- Oman organisaation rakentaminen alusta saakka vaatisi rekrytointeineen, infran rakentamisineen ja asiakashankintoineen vuosia. Nyt solmitulla yrityskaupalla saadaan osaava henkilökunta ja valmis vahva brändi heti käyttöön sekä jalansija pääkaupunkiseudun markkinoille, kertoo Pohjois-Karjalan Ilmoitusvalmistus Oy:n toimitusjohtaja Teemu Okkonen.

Okkonen näkee yrityskaupan tuovan myös kasvumahdollisuuksia, joita haetaan entistä enemmän yhteistyössä konserniin kuuluvan painotalo PunaMustan kanssa.