Lauantai, 17.11.2018 
Einari, Eino
Talous

Kuiva ja lämmin kesä suosi puun korjuuta – hakkuut ja ostot ennätystasolla

  • STT
Metsäteollisuus kertoo, että kuusitukin kantohinta oli kesäkuussa noussut 15 prosenttia, mäntytukin 13 ja koivutukin 10 prosenttia vuoden takaisesta. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa Metsäteollisuus kertoo, että kuusitukin kantohinta oli kesäkuussa noussut 15 prosenttia, mäntytukin 13 ja koivutukin 10 prosenttia vuoden takaisesta. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa
Kuiva ja lämmin kesä on suosinut puun korjuuta, arvioivat Metsäteollisuus sekä Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK.

–  Hakkuut ja ostot ovat kehittyneet erittäin myönteisesti. Hakkuita on tehty ennätystahtiin, ja olemme selkeästi viime vuotta edellä ostojen osalta, kertoo MTK:n metsäjohtaja Juha Hakkarainen.

–  Korjuukelit ovat olleet erinomaiset. On päästy sellaisille paikoille, mihin normaalisti kesäaikana ei päästä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kun on ollut kuivaa, kantavuus on ollut Hakkaraisen mukaan hyvä. Turvemailla on pystytty korjaamaan puita, kun veden pinta on ollut alhaalla.

–  Tietysti tietyillä paikoilla varjopuoli on ollut se, että on jouduttu suitsimaan telojen käyttöä kipinävaaran vuoksi. On ollut niin kuivaa, että on ollut metsäpalovaara, Hakkarainen sanoo.

Metsäteollisuuden metsäasiantuntija Anu Islander vahvistaa, että kesä oli teollisuuden kannalta hyvä.

–  Kuivat kelit ovat edesauttaneet, että päästiin semmoisillekin maapohjille, jotka muuten tuottavat hankaluuksia, Islander sanoo.

Kaiken kaikkiaan kesä on ollut hyvä myös metsänomistajien kannalta, sillä puun hinta on kohonnut tuntuvasti.

–  Näyttää siltä, että yksityismetsien kantorahatulot tulevat nousemaan uuteen ennätykseen tänä vuonna, Hakkarainen ennustaa.

Metsäteollisuus kertoo, että kuusitukin kantohinta oli kesäkuussa noussut 15 prosenttia, mäntytukin 13 ja koivutukin 10 prosenttia vuoden takaisesta. Kuusikuitupuun kantohinta oli kohonnut 17 prosenttia ja mänty- sekä koivukuidun kantohinta 10–13 prosenttia.

Islanderin mukaan heinäkuun normaalin hiljaisen kauden jälkeen hinnat ovat jälleen kääntyneet nousuun.

Puukauppaa lisää muun muassa Metsä Groupin uusi Äänekosken suurtehdas, joka nostaa teollisuuden puun käyttöä 4 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Hakkaraisen mukaan Äänekosken tehdas kääntää puuvirtoja, mikä näkyi jo viime vuonna Kainuun lumituhojen aikana. Lumituhopuut saatiin markkinoille.

–  Jos viime talven lumituhot olisivat tapahtuneet pari vuotta aikaisemmin, niille puille ei olisi ollut mitään käyttöä ja kysyntää, Hakkarainen arvioi.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa