play

Suhdannehuippu Suomessa jäänyt taakse, arvioivat suuryritysten johtajat – "Koetusta nousukaudesta taitaa tulla lopulta vain yhden tai kahden vuoden mittainen"

Kasvua on etsittävä tänä vuonna yhä enemmän maailmalta. Vuosaaren satama Helsingissä 7. lokakuuta 2018. LEHTIKUVA / MESUT TURAN

Kasvua on etsittävä tänä vuonna yhä enemmän maailmalta. Vuosaaren satama Helsingissä 7. lokakuuta 2018. LEHTIKUVA / MESUT TURAN

STT

Suuryritysten johtajat jakavat laajasti näkemyksen, että suhdannehuippu on Suomessa jo saavutettu ja kasvua on etsittävä maailmalta, ilmenee viime syksynä tehdystä ja tänään julkistettavasta OP:n suuryritystutkimuksesta. Vastaajista kolme neljäsosaa arvioi suhdannehuipun Suomessa jääneen taakse.