Sunnuntai, 20.10.2019 
Kasperi, Kauno
Talous

Stockmann sai yt:t päätökseen – vähentää 150 työntekijää, joista suurin osa irtisanotaan

  • STT
Yhtenä Stockmannin vaikeuksien syynä ovat olleet suuret velat. Lehtikuva/ Aku Häyrinen Yhtenä Stockmannin vaikeuksien syynä ovat olleet suuret velat. Lehtikuva/ Aku Häyrinen
Tavarataloyhtiö Stockmann on saanut yt-neuvottelunsa päätökseen ja vähentää henkilökuntaansa 150 työntekijän verran. Näistä suurin osa irtisanotaan. Stockmannin yt-neuvottelut koskivat yhteensä 1  600:aa työntekijää Suomessa. Tavaratalojen myyjiä ei vähennetä.

Yt-neuvottelujen alkaessa huhtikuun lopulla yhtiön vähennystarpeeksi arvioitiin aikaisemmin enintään 160 ihmistä.

Vähennyksillä tähdätään 40 miljoonan euron säästöihin kevääseen 2021 mennessä. Stockmannin mukaan henkilöstöön kohdistuvat säästöt ovat alle kolmasosan tavoitteesta, ja yli kaksi kolmannesta on muita säästöjä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Stockmannin hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia kertoi jo yt-neuvottelujen aloittamisen aikaan huhtikuussa, että Stockmann käy tarkasti läpi tavaratalojensa sijainnit ja tilankäytön tehokkuuden. Yhtiöllä on nyt kuusi tavarataloa, kaksi Helsingissä ja yhdet Espoossa, Vantaalla, Tampereella ja Turussa.

Ratia kertoo STT:lle tämän prosessin jatkuvan edelleen, eikä mahdollisiin tavaratalojen sulkemisiin voida ottaa tässä vaiheessa kantaa.

–  Meillä edelleen tarkastellaan tätä asiaa, on aivan liian aikaista sanoa, tuleeko näin käymään. Käydään läpi käytettyjen neliöiden tehokkuutta ja kun se työ on saatu päätökseen, sitten vasta voidaan tällaisia johtopäätöksiä tehdä, Ratia sanoo.

Tulos ollut pitkään tappiollinen

Irtisanottuja tuetaan uuden työpaikan löytämisessä Stockmannin outplacement-palvelun kautta.

–  Ymmärrän, että asetetaan monet hankalan tilanteen eteen. Uskon kuitenkin, että lyhyen hankalan vaiheen jälkeen useimmat löytävät uuden polun, Ratia sanoo.

Ratia ei kommentoi sitä, ovatko uudet yt:t tulevaisuudessa mahdollisia, jos kevään 2021 säästötavoitteita ei saavuteta.

–  On ihan liian aikaista sanoa. Tietysti tehdään töitä sen eteen, että säästöt löytyvät muista kohteista (kuin henkilöstöstä). En lähde vielä ollenkaan arvioimaan sellaista mahdollisuutta.

Ratian mukaan yt-neuvottelut sujuivat hyvässä yhteistyössä henkilöstön kanssa.

Yhtiö kirjaa toiselle vuosineljännekselle 2,5 miljoonan euron varauksen organisaation uudelleenjärjestelyistä johtuen. Uudelleenjärjestelyn myötä Stockmann Retail ja Real Estate -liiketoimintayksiköt ja konsernin yhteiset palvelutoiminnot yhdistetään uuteen Stockmann-liiketoimintayksikköön 1. heinäkuuta alkaen.

Stockmannin tulos oli yhä selvästi tappiollinen vuoden alkuneljänneksellä. Tammi–maaliskuun oikaistu liiketulos oli alkuvuonna 20,6 miljoonaa euroa pakkasen puolella. Tappiot kuitenkin pienenivät hieman vuoden takaisesta, jolloin vastaava tulos oli 24,8 miljoonaa miinuksella.

Yhtenä Stockmannin vaikeuksien syynä ovat olleet suuret velat.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa