Lauantai, 19.10.2019 
Uljas
Talous

Kaksi vuotta sitten tulonsa perunut George Clooney nousee Nordic Business Forumin lavalle

  • STT
George Clooney on kerännyt näyttelijänuransa ohella mainetta myös ihmisoikeusaktivistina. Lehtikuva/AFP George Clooney on kerännyt näyttelijänuransa ohella mainetta myös ihmisoikeusaktivistina. Lehtikuva/AFP
Bisnesseminaari Nordic Business Forumin lavalla nähdään tänään tapahtuman pääpuhuja George Clooney. Moneen otteeseen palkittu Hollywood-näyttelijä ja myös ihmisoikeusaktivismistaan tunnettu Clooney keskustelee tilaisuudessa muun muassa tarinankerronnasta ja brändäämisestä.

Clooneyn oli tarkoitus olla mukana Nordic Business Forumissa jo toissa vuonna. Tuolloin hän kuitenkin perui esiintymisensä perheenlisäyksen vuoksi.

Clooneyn korvasi muusikko ja näyttelijä Will Smith. Viime vuonna tapahtuman pääesiintyjä oli Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tänään puhujana on Clooneyn ohella esimerkiksi rohkeutta, empatiaa ja häpeää tutkinut Brene Brown. Eilen tapahtumassa esiintyi muiden muassa Applea perustamassa ollut Steve Wozniak.

Tänä vuonna tapahtuman teema on kasvu. Järjestäjän mukaan seminaariin osallistuu yli 7  500 bisnesalan vaikuttajaa, minkä lisäksi tapahtuman livelähetys tavoittaa yli 20  000 ihmistä.

Loppuunmyydyn tapahtuman Helsingin Messukeskuksessa järjestää Jyväskylässä perustettu Nordic Business Forum. Pääseminaarin lisäksi tapahtumia on pidetty Ruotsissa ja Norjassa.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa