Perjantai, 15.11.2019 
Janika, Janita
Talous

Juncker: Trump ei aio määrätä pelättyjä tulleja tuontiautoille

  • STT
Juncker uskoo, että Trump ei määrää tuontitulleja autoille. Lehtikuva/AFP Juncker uskoo, että Trump ei määrää tuontitulleja autoille. Lehtikuva/AFP
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei aio määrätä tuontitulleja Euroopasta Yhdysvaltoihin vietäville autoille, uskoo Euroopan komission väistyvä puheenjohtaja Jean-Claude Juncker.

Juncker kommentoi asiaa saksalaisen Süddeutsche Zeitung -lehden haastattelussa. Hän kertoi olevansa asiasta "täysin perillä".

–  Trump kritisoi hieman, mutta autoille ei tule tulleja, Juncker sanoi lehdelle.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Trumpin hallinto on kaavaillut 25 prosentin tullien asettamista Yhdysvaltoihin tuotaville autoille. Tulliuhka on herättänyt huolta muun muassa EU-maissa ja Japanissa.

Toukokuussa Trump päätti kuitenkin lykätä päätöstä asiasta puolella vuodella. Hän sanoi pohtivansa asiaa sen perusteella, miten neuvottelut esimerkiksi EU:n ja Japanin kanssa sujuvat.

Puolen vuoden lykkäys päättyy marraskuun puolivälissä. Viime sunnuntaina Yhdysvaltain kauppaministeri Wilbur Ross kehui käytyjä neuvotteluja.

–  Olemme käyneet erittäin hyviä keskusteluja eurooppalaisten kumppaniemme, japanilaisten kumppaniemme ja korealaisten kumppaniemme kanssa, hän sanoi AFP:n mukaan.

Mahdolliset autotullit iskisivät myös Suomeen, sillä merkittävä osa Uudenkaupungin autotehtaan valmistamista autoista myydään Yhdysvaltoihin.

Edellisistä lisätulleista vain viikkoja

EU:n ja Yhdysvaltain kauppasuhteet kiristyivät viimeksi lokakuun puolivälissä, kun Yhdysvallat asetti EU-tuonnille tulleja yli 6,7 miljardin euron arvosta. Uudet maksut koskivat muun muassa eurooppalaista lentokonevalmistajaa Airbusia, ranskalaisia viinejä ja skotlantilaisia viskejä.

Elinkeinoelämän keskusliiton EU- ja kauppapolitiikasta vastaava johtaja Petri Vuorio arvioi tuolloin STT:lle, että Trumpilla on autotullien suhteen kolme vaihtoehtoa. Presidentti voi lykätä tulleja uudelleen, asettaa maksun yhdysvaltalaisten autojen tulleja EU:ssa vastaavaan 10 prosenttiin tai asettaa uhatut tullit täysimääräisenä.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa