Perjantai, 24.1.2020 
Senja
Talous

Säästövaihde silmässä joulun kulutusjuhlaan – Nordean kyselyn mukaan suomalaiset pyrkivät leikkaamaan sata euroa viime joulun menoista

  • STT
Vain joka kymmenes kyselyyn vastanneista arveli joulubudjetin olevan edellisvuotta suurempi. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen Vain joka kymmenes kyselyyn vastanneista arveli joulubudjetin olevan edellisvuotta suurempi. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen
Suomalaiset suunnittelevat käyttävänsä tänä vuonna jouluostoksiin vähemmän rahaa kuin vuosi sitten, ilmenee Nordean kyselytutkimuksesta. Yhteensä joulun kuluihin arvioidaan kuluvan noin 530 euroa, mikä on noin 100 euroa vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Lahjojen osuuden joulun kustannuksista arvioidaan olevan 330 euroa.

Vain joka kymmenes kyselyyn vastanneista arveli joulubudjetin olevan edellisvuotta suurempi. Sen sijaan vajaa kolmannes uskoo selviävänsä joulusta edellisvuotta pienemmin kustannuksin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Nyt näyttää siltä, että tänä vuonna palataan takaisin muutaman vuoden takaisiin tasoihin. Syynä voi olla talousnäkymien ja kuluttajaluottamuksen heikentyminen, Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen arvioi tiedotteessa.

Nordean mukaan joulukauppa voi käydä aiempaa vaisumpana, koska suuri osa veronpalautuksista maksettiin aiemmista vuosista poiketen alkusyksystä. Vain neljännes vastaajista kertoi säästäneensä veronpalautuksia joulumenoja varten.

–  Tämä vuosi näyttää, onko veronpalautusten maksupäivän muuttumisella vaikutuksia suomalaisten kulutuskäyttäytymiseen. Jos osa kulutuksesta on siirtynyt syksyyn, joulukauppa voi näyttää tavanomaista hiljaisemmalta, Kärkkäinen pohtii.

Kyselyn toteutti Kantar TNS marraskuun jälkipuoliskolla. Siihen vastasi yli tuhat ihmistä.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa