play

Fortum kertoo, että Uniper-kaupan kaikki viranomaisehdot täyttyneet

Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark kertoi helmikuussa odottavansa, että Fortum saa vahvistettua omistusosuutensa noston Uniperissa maaliskuun loppuun mennessä.  LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark kertoi helmikuussa odottavansa, että Fortum saa vahvistettua omistusosuutensa noston Uniperissa maaliskuun loppuun mennessä. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

STT

Energiayhtiö Fortum voi saattaa päätökseen Uniper-kaupan. Fortum kertoo tiedotteessa saaneensa tänään Venäjän kilpailuviranomaiselta FASilta ilmoituksen, että yhtiö ei tarvitse kilpailulainsäädännön alaista lupaa saattaakseen päätökseen kaupat Uniperin enemmistöosuudesta. Venäjän kilpailuviranomaisen ilmoituksen myötä kaikki kaupan edellyttämät viranomaisehdot ovat täyttyneet.