Tiistai, 2.6.2020 
Venla
Talous

Joensuulainen PunaMusta Media Oyj -konserni teki yritysoston 3,2 miljoonalla eurolla – henkilökunnan määrä kasvaa yli seitsemäänsataan

  • Jani Leinonen
  • Mikko Makkonen
PunaMusta Media Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Reetta Laakkonen tähdentää yrityskaupan koronakriisin aikana osoittavan, että PunaMusta Mediassa tähdätään pitkäjänteisesti tulevaisuuteen. PunaMusta Media Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Reetta Laakkonen tähdentää yrityskaupan koronakriisin aikana osoittavan, että PunaMusta Mediassa tähdätään pitkäjänteisesti tulevaisuuteen.

PunaMusta Media -konsernin hallituksen puheenjohtaja Reetta Laakkonen kommentoi osinkokohua: "Vaikka osinkoa ei olisi jaettu lainkaan, yhtiömme olisi joutunut reagoimaan tähän poikkeukselliseen tilanteeseen".

Joensuulainen pörssiyhtiö PunaMusta Media Oyj on ostanut suurkuvatulostukseen erikoistuneen Pixmill Group Oy:n koko osakekannan. Kauppahinta on 3,2 miljoonaa euroa. PunaMusta Media Oyj tiedotti yrityskaupasta tiistaina.

Vantaalainen Pixmill Group -konserni työllisti viime vuonna keskimäärin kuusikymmentä henkilöä. Noin puolet Pixmillin henkilöstöstä työskentelee Suomessa ja puolet Virossa.

- Tämä on osa strategian mukaista tavoitetta saavuttaa johtava markkina-asema painotoimialalla Suomessa, sanoo PunaMusta Media Oyj:n toimitusjohtaja Raimo Puustinen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

PunaMusta Media -konsernin nykyisen henkilökunnan määrä kasvaa kaupan myötä 710 työntekijään.

Pixmill Group on tunnettu suurkuvatulostuksen tuotteista brändiviestinnän ja visuaalisen viestinnän kasvattamiseksi. Yhtiön liikevaihto on noin kahdeksan miljoonaa euroa.

- Pixmillin siirtyminen PunaMusta-konserniin on alalle erittäin merkittävä asia. Uudet digitaaliset ratkaisut ovat sellainen mahdollisuus sekä voima, jolla nykyajan yritykset viedään aivan uudelle tasolle, Pixmillin toimitusjohtaja Sami Pulkkinen toteaa.

PunaMusta Media Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Reetta Laakkonen tähdentää yrityskaupan koronakriisin aikana osoittavan, että PunaMusta Mediassa tähdätään pitkäjänteisesti tulevaisuuteen.

- Koronan aiheuttamaan kriisiin on sopeuduttava, mutta elämä jatkuu sen jälkeenkin, ja meillä on vastuu yhtiöstä ja niin sen asiakkaista, henkilöstöstä kuin omistajistakin. Yhteensä 973 osakkeenomistajamme kuuluu koronasta riippumatta saada oikeutettu osuutensa viime vuoden tuloksesta, Laakkonen sanoo.

Laakkonen toteaa ymmärtävänsä ajankohdasta johtuvan huomion konsernin osingonjakopäätöstä kohtaan mutta korostaa, ettei osingoilla ja sopeutumistoimilla koronakriisin aiheuttamaan markkinahäiriöön ole mitään yhteyttä toisiinsa.

- Vaikka osinkoa ei olisi jaettu lainkaan, yhtiömme olisi joka tapauksessa joutunut reagoimaan tähän poikkeukselliseen tilanteeseen ja varautumaan tilanteen pahenemiseen.

Karjalainen on osa PunaMusta Media Oyj -konsernia.

Päivitetty kauttaaltaan 31.3.2020 kello 15.45.

Aiemmin aiheesta:

Moderni mediayhtiö painaa paperilla ja verkossa - valtakunnalliseksi kasvanut PunaMusta Media Oyj hakee merkittävää kasvua uusista liiketoiminnoista digitaaliselta puolelta

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa