Lauantai, 6.6.2020 
Kyösti, Kustaa, Kustavi
Talous

Koronakriisi painaa asuntojen hinnat laskuun – Hypoteekkiyhdistyksen mukaan hinnat putoavat tänä vuonna parisen prosenttia

  • STT
Hypoteekkiyhdistyksen mukaan asuntojen hinnat putoavat tämän vuoden aikana koko maassa kaksi prosenttia ja pääkaupunkiseudulla puolisen prosenttia. Arkistokuva on Helsingin Vuosaaresta. LEHTIKUVA / Onni Ojala Hypoteekkiyhdistyksen mukaan asuntojen hinnat putoavat tämän vuoden aikana koko maassa kaksi prosenttia ja pääkaupunkiseudulla puolisen prosenttia. Arkistokuva on Helsingin Vuosaaresta. LEHTIKUVA / Onni Ojala
Koronakriisi kurittaa kovalla kädellä asuntomarkkinoita, kertoo Hypoteekkiyhdistyksen tuore asuntomarkkinakatsaus. Viruksen eteneminen jäädytti asuntomarkkinat ja hinnat alkoivat hiipua.

Maaliskuussa asuntokauppa kääntyi laskuun kaikkialla Suomessa, ja Hypoteekkiyhdistys arvioi kauppamäärien laskevan yli kolmanneksen huhti- ja toukokuussa.

Hypoteekkiyhdistyksen mukaan epidemian edetessä ensin jäätyvät kauppamäärät, sitten hiipuvat hinnat, ja lopulta epidemian hellittäessä kasvukaupungit toipuvat ripeästi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Koronan vaikutus asuntojen hintoihin jää viiden prosentin pudotukseen, mikäli paluu arkeen etenee ilman suuria takapakkeja. Tämän vuoden aikana hinnat putoavat koko maassa kaksi prosenttia ja pääkaupunkiseudulla puolisen prosenttia.

Myös uudistuotannon määrä vähenee: vuosina 2021–2022 valmistuvien asuntojen määrä jää normaalia vähäisemmäksi.

Ensiasunnon ostajalle ajat ovat hyvät

Hypoteekkiyhdistyksen mukaan koronakriisissä ensiasunnon ostajat vakailla työpaikoilla ovat vahvoilla: piensijoittajat ovat poissa kisasta ja pankeista saa lainaa.

Myös asuntovelallisille tilanne on hyvä: korot pysyvät edelleen matalina ja lyhennysvapailla saa joustoa elämiseen. Euriborit heiluvat lähellä nollaa, mutta näkymä on aiempaa pidempään aiempaa matalampi. Euriborien nousu rasittaa tosin pankkien tuloksia, mikä jatkuessaan heijastuu uusien asiakkaiden marginaaleihin.

Koska ulkomaanmatkoja ei juuri tehdä, kesämökkien vuokraajat ja myyjät kasvukeskuksien liepeillä ovat niin ikään vahvoilla.

Sen sijaan kahden asunnon loukussa oleville koronakriisi ei lupaa hyvää: kriisin keskellä kodin myynti kestää tai hinnassa on tultava vastaan.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa