play

Amnesty: Eurooppalaisyritysten Kiinaan myytyä valvontateknologiaa käytetty muun muassa uiguurien sortoon, järjestö vaatii EU:lta tiukennuksia valvontaan

Valvontateknologiaa käytetään laajasti esimerkiksi Xinjiangin alueella Luoteis-Kiinassa, jossa arviolta miljoona uiguuria ja muiden etnisten vähemmistöjen edustajaa on mielivaltaisesti suljettu “uudelleenkoulutusleireille”. LEHTIKUVA / AFP

STT

Eurooppalaisten yritysten teknologiaa on käytetty vähemmistöjen systemaattiseen valvontaan ja häirintään Kiinassa, kertoo ihmisoikeusjärjestö Amnestyn tuore raportti.