play

"Asuntokaupan todellinen jarru ovat nyt pankit" – kiinteistönvälittäjät antavat pankeille kipakkaa palautetta

Kolme neljästä vastaajasta sanoo kuitenkin kaupan palanneen entiselleen tai jopa ylittäneen koronaa edeltävän ajan. Lehtikuva / Vesa Moilanen

Kolme neljästä vastaajasta sanoo kuitenkin kaupan palanneen entiselleen tai jopa ylittäneen koronaa edeltävän ajan. Lehtikuva / Vesa Moilanen

STT

Suomen kiinteistönvälittäjien liitto SKVL:n jäsenet antavat pankeille kipakkaa palautetta huonosta ja hitaasta palvelusta. Liiton jäsenkyselyssä välittäjät kertovat, että paljon puhuttu sähköinen kaupankäynti ei ole tuonut mitään helpotusta pankkien ruuhkiin, vaan hidastanut kaupantekoa entisestään.