play

Ilomantsin munkkiviski valmistuu kesällä 2014 - video

Viskitehtaan perustaminen vaatisi miljoonainvestoinnin, tietää Hermannin viinitilan viskinkehittelystä vastaava Timo Kettunen.

Viskitehtaan perustaminen vaatisi miljoonainvestoinnin, tietää Hermannin viinitilan viskinkehittelystä vastaava Timo Kettunen. Kuva: Kalle Kurki

Karjalainen

Hermannin Viinitilalla, Ilomantsissa kehitellään parhaillaan viskiä. Ensimmäiset koe-erät maustuvat parhaillaan tammitynnyreissä Valamon luostarin kellarissa.

Vajaa vuosi sitten alkanut viskiprojekti on alkuvaiheessa. Koemaistajaiset lupaavat hyvää. Tuotetta maistatetaan näinä päivinä myös Alkon herroille Helsingissä.

Ilomantsilaisten tavoitteena on kehittää laadukas mallasviski, joka huomioidaan kansainvälisesti. Suunnitteilla on myös viskitehdas, jonka lopullinen sijoituspaikka on vielä päättämättä.

- Viskiä voi kutsua viskiksi vasta, kun se on kypsynyt tynnyreissä kolme vuotta. Myyntiin ensimmäiset viskimme pääsevät kahden ja puolen vuoden kuluttua.

Hermannin viinitilalliset saivat viskin kehittelyyn teknologioiden ja innovaatioiden kehittämiskeskuksen, Tekesin tukea. Tuki edellyttää jatkosuunnitelman, joka tarkoittaa tässä tapauksessa teollista tuotantoa.

- Tehdassuunnitelma on tehty ja vaatii pienimmässä mittakaavassa miljoonan euron investoinnin laitteistoon. Ilomantsin lisäksi Heinäveden suunta on vahva vaihtoehto, koska siellä on vanhoja kaivoksia, valmiita kosteita paikkoja, jossa viskin on hyvä kypsyä tammitynnyreissä, toteaa Timo Kettunen, joka on Hermannin viinitilan pullon henki, viskin kehittäjä.

- Munkkiviski, sellaista ei taida olla vielä missään myynnissä, Kettunen tuumii.

Suomessa viskiä tehdään Ilomantsin lisäksi Lahdessa ja Porissa.