play

Rakennusalan harmaan talouden torjunnassa pahoja puutteita

Harmaan talouden vastaiset menettelyt olivat käytössä vain joka viidennellä työmaalla.

Harmaan talouden vastaiset menettelyt olivat käytössä vain joka viidennellä työmaalla. Kuva: Sakari Lindell

STT

Rakennusala ei ole lähtenyt mukaan harmaan talouden torjuntaan, ilmenee verottajan tekemästä tehoiskusta.
Verottajan tehovalvonnassa rakennustyömailla on paljastunut vakavia puutteita. Harmaan talouden vastaiset menettelyt olivat käytössä vain joka viidennellä työmaalla.

Verottaja vaatii muun muassa kuvallisten tunnisteiden ja sähköisen kulkuluvan käyttöä. Kaikki työntekijät ja työnantajat pitäisi pystyä tunnistamaan.

Valvonta toteutettiin ensimmäistä kertaa koko maan kattavalla tehoiskulla loka-marraskuun vaihteessa.

Tietoa saatiin yli 2·000:sta rakennusalan yrityksestä ja yli 11·000 työntekijästä. Verottajan mukaan ulkomaisia yrityksiä löytyi yllättävän vähän, sillä ne hukkuivat usein työmaan urakkaketjuun.

Verottajan tehoiskut jatkuvat tänä vuonna.

Harmaan talouden kitkeminen on kirjattu hallitusohjelmaan, ja rakennusalalle on tulossa uusia valvontakeinoja.
Esimerkiksi työntekijöille on tulossa veronumerot, joiden avulla harmaan työvoiman käyttöä voidaan seurata. Verottajan mukaan veronumerot pitäisi olla rakennusalalla käytössä vuoden sisällä.