play

Käpykankaan kehitys vaatii muutoksia liikenteeseen

Karjalainen

Kaupunki ryhtyy uudistamaan Käpykankaan kaavoitusta, jotta alueen houkuttelevuus ja arvostus saadaan paremmaksi tulevien vuosien uusrakentamisen avulla.
Alueella on runsaasti erilaista liike- ja yritystoimintaa. Pääväylät ovat Kuurnankatu ja Pamilonkatu. Yksi keskeinen tavoite on kehittää Kuurnankadun vartta selkeästi liiketoiminnalliseen käyttöön. Sen toteuttaminen vaatii muutoksia myös liikennejärjestelyihin.
Kaupunki teki alueen toimijoille kyselyn, mitä voitaisiin tehdä Käpykankaan kehittämiseksi. Noin 45 prosenttia vastanneista suunnittelee lisärakentamista lähivuosina. Suunnitelmissa on tehdä lisää liiketiloja ja varastorakennuksia.
Lähes puolet vastaajista on havainnut ongelmia alueen liikenteessä. Kuurnankatu pidetään tukkoisena. Tonteilta on vaikea päästä kadulle liikenteen mukaan. Siihen vaikuttuvat melko vilkas liikennemäärä ja -nopeudet. Näkyvyydet ovat huonot etenkin rekkaliikenteelle.
Parannukseksi ehdotettiin lisää kiertoliittymiä Käpykankaan alueen risteyksiin.
Vastaajien mukaan alueen houkuttelevuutta ja arvostusta parantaisi myös tonttien siistiminen ja siisteydestä huolehtiminen. Keinoja ovat esimerkiksi risaisten aitautuksien kunnostaminen tai poistaminen, samoin rakennusten julkisivujen kunnostus. Puut ja istutukset koettiin myönteisenä asiana. Viheralueita on enemmistön mielestä sopivasti.