play

Taulutietokoneiden suosio kasvaa - video

Taulutietokone on helppokäyttöinen ja sitä on helppo kuljettaa mukana.

Taulutietokone on helppokäyttöinen ja sitä on helppo kuljettaa mukana. Kuva: Juha Inkinen

Karjalainen

Taulutietokoneet yleistyvät suomalaisissa kodeissa. Viime vuonna näitä myös tableteiksi kutsuttuja tietokoneita myytiin Suomessa yli 100 000 kappaletta ja edellisvuonna 11 700.

Taulutietokoneet ovat yleistyneet etenkin eteläisessä Suomessa. Myös Pohjois-Karjalassa tabletteja sormeillaan yhä useammilla käsillä. Elektroniikkaliikkeistä kerrotaan, että taulutietokoneita myydään päivittäin, jopa useita kappaleita.

Taulutietokoneet eli tabletit ovat kooltaan noin kymmentuumaisia ja ohuita kosketusnäytöllä toimivia. Taulutietokoneet ovat hyvin helppokäyttöisiä ja sopivat niin kaksivuotiaiden kuin vanhustenkin käyttöön.

Viihdekäytön lisäksi niitä käytetään muun muassa sanomalehtien näköisversioiden ja kirjojen lukemiseen. Pitkiin kirjoitustehtäviin ne soveltuvat lisänäppäimistön avulla.

Taulutietokoneissa ostajat ovat jakautuneet kahteen koulukuntaan kuin itä ja länsi: Apple ja Android-pohjaiset.
Mitä tapahtuu taulutietokonemarkkinoilla?  Applen uusin iPad myyntiin perjantaina Suomessa, mutta mitä muuta on tarjolla ja tulossa?

Aiheesta lisää perjantain Karjalaisessa.