play

Porokylän leipomo tähtää mittavaan laajennukseen

Karjalainen

Nurmekselainen Porokylän leipomo oy valmistautuu mittavan laajennuksen toteuttamiseen Nurmeksen Itäkaupunkiin.

Kaupunki ja yhtiö ovat solmimassa esisopimusta, joka auttaa osaltaan laajennushankkeen toteuttamisessa. Tavoitteena on, että leipomo saisi laajennusosan käyttöön vuoden kuluttua.

Yhtiö on investoimassa laitteisiin yhteensä noin neljä miljoonaa euroa. Hanke on yhtiön
historian suurin.

Nurmeksen kaupungin tuki investoinnille tulisi toteutuessaan laajennusosan rakennustöiden ja leipomon nykyisten tilojen hankkimisen kautta. Kaupunki varautuu noin 2,8 miljoonan euron rakennushankkeeseen ja myös laajentamaan omistamaansa leipomon tonttia.

Kaupunginhallitus käsittelee esisopimusta ensi viikolla ja myöhemmin rahoituksesta päättää kaupunginvaltuusto. Yhtiö odottaa myös mahdollista investointitukipäätöstä ely-keskukselta ennen laajennushankkeen varmistumista.