Torstai, 27.2.2020 
Torsti
×

Varoitus

JUser: :_load: Käyttäjää ei pystytty lataamaan tunnuksella: 155

Talous

Rakentamisen suhdannetilanne ei helpota vieläkään

Rakentamisen alamäki jatkuu neljättä vuotta. Tänä vuonna rakentamisen määrän ennakoidaan laskevan yhä prosentilla, kun se viime vuonna väheni arviolta kolme prosenttia.

Kokonaisuudessaan talonrakennustöitä arvioidaan alkaneen viime vuonna vain 25,5 miljoonan kuutiometrin edestä. Tänä vuonna aloitusten odotetaan nousevan 27,5 miljoonaan kuutiometriin, mikä on edelleen hyvin matala taso. Maa- ja vesirakentaminen supistunee tänä vuonna viime vuoden tapaan yhden prosentin.

Rakennusteollisuus RT arvioi suhdanteiden välikatsauksessaan, etteivät rakentamisen näkymät ole kirkastuneet lokakuun suhdannekatsauksen jälkeen.  Esimerkiksi öljyn hinnan lasku, euron heikentyminen ja asuntomarkkinoiden mahdollinen pohjakosketus ovat kuitenkin pieniä merkkejä paremmasta.

- Vaikka yleinen talouskehitys vahvistuisi alkuvuoden aikana, se näkyy rakentamisessa vasta viipeellä, Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen toteaa.

Vapaarahoitteinen asuntotuotanto oli viime vuonna yhä sijoittajakysynnän varassa. Heikko taloustilanne piti kuluttajakysynnän vaimeana jo kolmatta vuotta peräkkäin, kun taas sijoittajien mielenkiintoa ylläpitivät vaihtoehtoisten sijoitusten matalat tuotot.

Viime vuonna vapaarahoitteisia kerros- ja rivitaloasuntoaloituksia arvioidaan käynnistyneen yhteensä 11 200 asuntoa, joka on 1 600 asuntoa vähemmän kuin vuonna 2013. Vuonna 2015 tuotannon odotetaan laskevan 10 800 asuntoon. Omakotitaloja lähti rakenteille ennätyksellisen vähän, alle 6000, eikä tämän yli päästä tänäkään vuonna.

Valtion tukema vuokra-asuntotuotanto kasvoi viime vuonna 7 400 asuntoon. Kasvu syntyi pääasiassa takauslainalla rahoitettavien asuntojen ja asumisoikeusasuntojen rakentamisen vilkastumisesta.

Viime vuonna aloitettiin arviolta yhteensä 24 500 asunnon rakentaminen. Tänä vuonna aloituksia ennakoidaan lähtevän käyntiin sama määrä. Se on verraten vähän, koska asuntotuotantotarve kasvaa kasvukeskuksissa koko ajan väestönlisäyksen sekä kaupungistumisen myötä. VTT arvioi vuonna 2012, että mikäli väestönkasvu ja asuntojen poistuma toteutuvat maksimioletuksilla, vuosittain pitäisi aloittaa 40 000 asunnon rakentaminen vuoteen 2030 saakka.

- Työllisyyden ja talouden kasvua ei pidä vaarantaa alimitoitetulla asuntorakentamisella. Esimerkiksi Pisara-radan toteuttamisesta on pidettävä ehdottomasti kiinni, jotta siihen kytketty kaavoitusvelvoite ei purkaudu. Valtion ja kuntien viime syksynä tekemä historiallinen sopimus on merkittävä sekä liikenne- että asuntopoliittisesti eikä sitä saa vesittää, Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti painottaa.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa