Sunnuntai, 12.7.2020 
Hermanni, Herkko
Talous

Assa Abloy aloitti vuoden loistavalla tuloksella

  • Karjalainen
Abloyn emoyhtiö Assa Abloy takoi vahvaa tulosta alkuvuonna. Tammi-maaliskuussa yhtiön liikevaihto oli 1,6 miljardia euroa, jossa on noin neljänneksen kasvu vertailukauteen nähden. Assa Abloyn tulos oli 1,6 miljardia Ruotsin kruunua eli 170 miljoonaa euroa.

Liikevoitto oli 2,3 miljardia Ruotsin kruunua eli lähes 250 miljoonaa euroa. Liikevoitto on komeasti noin 15 prosenttia liikevaihdosta.

- Ensimmäinen vuosineljännes oli erittäin positiivinen, kun liikevaihto kasvoi 24 prosenttia ja liikevoitto parani jopa 25 prosenttia, sanoo konsernijohtaja Johan Molin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kasvu oli vahvaa Americas, Global Technologies ja Entrance Systems -divisioonissa sekä hyvällä tasolla EMEA-alueella, johon myös yhtiön Suomen toiminnot ja Abloyn Joensuun tehdas kuuluvat.

Heikkoa kasvu oli Aasian ja Tyynenmeren alueella.

- On mieluisaa nähdä, että kasvuvauhti jatkaa korkealla tasolla niin Pohjois- ja Etelä-Amerikassa kuin nousevilla markkinoillakin, lukuun ottamatta Kiinaa.

Yhtiö on tehnyt vuosineljänneksen aikana kaksi yritysostoa, joiden arvioitu vuotuinen liikevaihto on yhteensä noin 340 miljoonaa kruunua. Euroissa yritysostojen summa on reilut 36 miljoonaa.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi