Torstai, 27.2.2020 
Torsti
Talous

Hiipuvan viennin joukossa on myös valopilkkuja

  • Teppo Koskinen

Viime päivinä uutisoidut alaspäin osoittavat vientikäyrät peittävät alleen aloja, joilla vienti on kasvanut.

Osassa kysymys on satunnaisesta vaihtelusta, osassa tuotteiden kansainväliset markkinat ovat vetäneet paremmin, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkija Birgitta Berg-Andersson selittää.

Samoin tilastot peittävät alleen sen, että joillakin yrityksillä voi mennä hyvin, vaikka alalla menisi huonosti.

Merkittävästi noususuuntaisten tilastolukujen takana on viime vuosina ollut esimerkiksi Nesteen biopolttoaineiden kaltaisia tuotteita. Nesteen tuotantoseisokin vuoksi määrät ovat kuitenkin laskeneet, ja Venäjän tilanne on iskenyt niihinkin.

Lääketeollisuus puolestaan on onnistunut kasvattamaan vientiosuuttaan, ja poikkeuksellisesti erityisesti Venäjälle.

Henkilöautojen puolella on erityinen valopilkku. Uudessakaupungissa tuotettava Mercedes-Benz on löytänyt tiensä ostajille.

- Niiden tuotanto on kasvanut tosi vahvasti, Berg-Andersson sanoo.

Samoin perusmetallien vienti on kasvanut, vaikkakin viime vuotta hitaammin.

Tilastossa näkyvä metallirahojen viennin kasvu selittyy Suomessa lyötävillä rahoilla. Nyt niitä on viety eniten Etelä-Amerikkaan.

Lue lisää perjantain Karjalaisesta.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa