Sunnuntai, 20.9.2020 
Varpu, Vaula
Talous

Valion Joensuun-tehtaalla mittava investointi

  • Esa Kurki

Valio Oy:n Joensuun tehtaalla on menossa puolen miljoonan euron korvausinvestointi suolaamon automaattinosturiin.

Tehtaanjohtaja Petri Liukka (kuvassa) kertoo, että juustolassa on asennustöiden aikana runsaan viikon seisokki. Seisokin aikaan tehdas ei valmista juustoharkkoja.

Kylmäjärjestelmän uusiminen on kuluvana vuonna Joensuun tehtaan suurin investointi; miljoonaluokan hanke jatkuu vielä ensi vuonna. Kuluvan vuoden investointien määrä nousee Joensuun tehtaalla yhteensä noin kolmeen miljoonaan euroon, joka on Liukan mukaan normaalia vuositahtia.

- Olemme menneet jo kauan muutaman miljoonan euron vuositahtia, ja laitos on saatu uusittua pitkässä juoksussa.

Tilaa Digi-Karjalainen kahdeksi viikoksi maksutta