Sunnuntai, 20.9.2020 
Varpu, Vaula
Talous

LähiTapiola Itä aloitti älyhenkivakuutusten myynnin

  • Karjalainen
LähiTapiola Itä aloitti viime viikolla niin kutsuttujen älyhenkivakuutusten myynnin. Yhtiö kartoittaa, miten hyvinvointipalvelut voivat olla osa henkivakuutusta ja millaiset edut kannustavat ihmisiä sitoutumaan hyvinvointinsa edistämiseen.

LähiTapiola kuuntelee puolen vuoden pilottijakson aikana asiakkaiden mielipiteitä älyrannekkeen käytöstä terveystietojen keräämisessä ja terveystietojen luovutuksesta. Mukaan lähtevät vakuutuksenottajat sitoutuvat puoleksi vuodeksi Polar Loop -aktiivisuusrannekkeen käyttöön sekä sähköisiin terveystarkastuksiin ja valmennuksiin. Osallistujat luovuttavat myös LähiTapiolan käyttöön terveys- ja elintapatietojaan mutta anonyymisti, nimettömänä. Asiakas saa noin sadan euron arvoisen rannekkeen omakseen.

LähiTapiola Idän markkinointi- ja viestintäpäällikkö Hanna Plosila kertoo, että pilotin pääideana on saada ihmiset huolehtimaan paremmin terveydestään ja elämään pidempään ja terveempinä. Tämä koituu kaikkien eduksi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Idän alueella älyhenkivakuutuksen otti ja pilottiin sitoutui ensimmäisen viikon aikana noin 20 asiakasta.

Etelä-Suomessa älyvakuutusta on myyty jo kesästä lähtien, ja pilottiin on lähtenyt valtakunnallisesti runsaat 1  800 asiakasta. Plosilan mukaan vakuutusta on myyty eniten 26-35-vuotiaille.

Tilaa Digi-Karjalainen kahdeksi viikoksi maksutta