Lauantai, 19.10.2019 
Uljas
Ulkomaat

Etelä-Sudanissa pelätään uutta sisällissotaa – Kirkon Ulkomaanapu sulki toimistonsa Jubassa

  • Karjalainen

Väkivaltaisuudet ovat kiihtyneet viikonlopun aikana Etelä-Sudanin pääkaupungissa Jubassa. Kirkon Ulkomaanavun asiantuntijat pelkäävät, että maa voi luisua kohti uutta sisällissotaa, ja tämän vuoksi Ulkomaanavun toimisto Jubassa on suljettu, Kirkon Ulkomaanapu tiedottaa.

Kaupungin ulkopuolella tehtävä työ jatkuu toistaiseksi maan itäosissa. Lähes kaikki Ulkomaanavun ulkomaalaiset työntekijät on kuitenkin siirretty joko Keniaan tai Ugandaan.  

Uutistoimistojen mukaan Juban levottomuuksissa on kuollut maanantaihin mennessä noin 300 ihmistä.

- Todennäköisesti loukkaantuneita ja kuolleita on paljon enemmän kuin kansainväliset uutistoimistot ovat kertoneet.  Taistelua käydään nyt raskaan asekaluston ja tankkien avulla, toteaa Kirkon Ulkomaanavun Itä- ja eteläisen Afrikan alue-edustaja Mika Jokivuori.

- Kadut ja liikenneympyrät olivat täynnä raskaasti aseistettuja sotilaita ja siviilejä. Matkan varrella oli jatkuvasti tarkastuspisteitä. Tunnelma oli erittäin jännittynyt, Jubasta lähtenyt Ulkomaanavun rauhantyön asiantuntija Marie Makweri kuvailee.

- Lentokenttä oli aivan täynnä. Maasta oli selvästi poistumassa myös paljon paikallista eliittiä. Samoin matkalla oli paljon naisia, perheitä ja yksin matkustavia lapsia.

Tuhannet ovat viikonlopun aikana etsineet turvaa myös kirkoista sekä YK:n tukikohdista. Maanantaina Juban lentokenttä oli suljettu ja puhelinliikenne katkeili.

Etelä-Sudan vietti lauantaina viidettä itsenäisyyspäiväänsä. Edellinen rauhansopimus allekirjoitettiin elokuussa 2015.

Presidentti Salva Kiirin ja varapresidentti Riek Macharin taistelu vallasta on jatkunut ainakin pinnan alla myös rauhansopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa