Sunnuntai, 19.11.2017 
Elisabet, Liisa
Ulkomaat

Joensuulaismies rahtialuksen perämiehenä Karibian hurrikaanialueella

  • Jarno Hätinen
Karibialla seilaavalla Mimer-rahtialuksella on 12 hengen miehistö. Joensuulainen Ere Puruskainen toimii aluksen 1. perämiehenä. Karibialla seilaavalla Mimer-rahtialuksella on 12 hengen miehistö. Joensuulainen Ere Puruskainen toimii aluksen 1. perämiehenä.

Joensuulainen Ere Puruskainen elää parhaillaan hetkiä, jotka tuskin unohtuvat edes vanhuksena.

Puruskainen on näet 1. perämiehenä rahtialuksessa, joka seilaa parhaillaan Karibialla lähellä alueella riehuvia hurrikaaneja.

Suoraan hirmumyrskyn silmään alus ei ole joutunut, mutta aivan suunnitelmien mukaan matka ei ole mennyt.

- Hurrikaanin vuoksi aikatauluun tuli hieman muutoksia, kun on jouduttu kellumaan merellä kolmisen päivää. Ja jatkosta ei ole vielä tietoa, koska pienet satamat ovat vielä pääasiassa suljettuna.

- Tällä hetkellä olemme matkalla Puerto Ricon San Juaniin. Satama aukaistiin uudestaan Irman jälkeen eilen illalla paikallista aikaa. Hurrikaanin ajan olimme 250 kilometriä Puerto Ricon eteläpuolella, ja eilinen pidettiin tuulta saaren etelä- ja länsipuolella. Eli myrskystä selvittiin rauhallisissa tunnelmissa, Puruskainen kertoo Karjalaiselle perjantaina iltapäivällä.

Alus, jolla Puruskainen työskentelee, on nimeltään Mimer. Laiva on ahvenanmaalaisen yhtiön omistama ja vuokrattu Karibialla paikalliselle rahtaajalle. Lastina on pääasiassa käyttötavaraa kuten elintarvikkeita, polttoainetta, rakennustarvikkeita, varaosia ja henkilöautoja. Tavaraa kuljetetaan Puerto Ricosta muun muassa Brittiläisille Neitsytsaarille ja St. Kittsille.

Aluksella on 12 hengen miehistö, josta puolet on suomalaisia.

Vaikka suoraan hurrikaanin keskelle Mimer ei ole joutunutkaan, vetää tilanne miehen vakavaksi.

- Tunnelmat ovat melko karut, kun on katsonut kuvia saarilta, missä lähes kaikki on tuhoutunut.

- Pelottanut ei ole. Viime yönä hieman hätkäytti, kun merivedessä kulki selvä raja ruskeaa ja sinistä vettä. Raja oli noin kolme kilometriä rannasta.

Puruskainen arvelee, että raja veteen syntyi, kun meriveteen tuli valumavesiä maalta.

- Näytti aivan hiekkarannalta. Piti katsoa tutkaa ja karttaa pariin otteeseen, että olenko varmasti siellä missä laitteet näyttävät.

Yöunia Karibian hurrikaanit eivät ole vieneet.

- Nukkumaan on pystynyt normaalisti. Perhe ja ystävät kyselivät kuulumisia selvästi normaalia enemmän hurrikaanin aikaan, liekö sitten olleet huolissaan, Puruskainen kuittaa.

Ere Puruskainen, 29, on joensuulaisille tuttu kahdestakin yhteydestä. Mies on aktiivinen toimija Joensuun järvipelastajissa. Sen lisäksi hän on työskennellyt vanhempiensa Pirkko Burmanin ja Jari Puruskaisen omistamassa Vesikioskissa.

Puruskainen on opiskellut merikapteeniksi Kotkassa. Karibialla hän oli töissä ensimmäisen kerran yksityisjahdilla vuonna 2014 noin vuoden ajan.

- Karibialla olen ajallisesti viettänyt yhteensä noin kaksi vuotta. Tällä hetkellä teemme töitä periaatteella kuusi viikkoa töitä, kuusi viikkoa lomaa.

Kotiin Joensuuhun hän palaa tältä Karibian reissulta lokakuun 14. päivä.