Lauantai, 16.12.2017 
Auli, Aulikki
Ulkomaat

Zimbabwessa takaraja umpeutui, eikä Mugaben eroilmoitusta kuulu – CNN:n mukaan eroehdoista sopu

  • STT
Zimbabwessa presidentti Robert Mugabelta ei ole kuultu julkista eroilmoitusta, vaikka Zanu-PF-puolueen asettama takaraja oli puoliltapäivin. Puolue on uhannut nostaa Mugabea vastaan virkasyytteen, jos tämä ei suostu eroamaan annetussa ajassa.

Televisiokanava CNN kertoo nimettömään lähteeseen vedoten, että Mugabe on neuvotteluissa suostunut eroamaan. CNN:n lähteen mukaan Zimbabwen poliittisessa kriisissä mukana olevat kenraalit ovat suostuneet useisiin Mugaben vaatimuksiin, kuten siihen, että Mugabe ja tämän puoliso Grace Mugabe saavat syytesuojan. Lisäksi Mugabe saa pitää yksityiset omistuksensa.

Armeija syrjäytti 93-vuotiaan Mugaben vallasta viime viikolla, ja Zanu-PF on erottanut Mugaben puolueen johdosta. Mugabe ei kuitenkaan itse ilmoittanut erostaan sunnuntai-iltana pitämässään televisiopuheessa.

Mugabea on pidetty viime päivät kotiarestissa

Presidenttiä on pidetty viime päivät kotiarestissa. Armeija on kuitenkin koko ajan kiistänyt, että kyseessä olisi vallankaappaus.

Lauantaina kymmenettuhannet ihmiset osallistuivat Zimbabwessa mielenosoituksiin, joissa juhlittiin Mugaben vuodesta 1980 jatkuneen valtakauden loppua.

Zanu-PF-puolue on nimittänyt Mugaben tilalle puolueen johtajaksi entisen varapresidentin Emmerson Mnangagwan, jonka Mugabe oli erottanut varapresidentin paikalta viime viikolla. Puolue erotti myös Grace Mugaben riveistään.

Mugaben on väitetty erottaneen Mnangagwan vallanhimoisen vaimonsa painostuksesta. Mnangagwan erottamisen arvioitiin suututtaneen maan turvallisuuspalvelun, jonka entinen johtaja Mnangagwa oli.