Maanantai, 15.10.2018 
Helvi, Heta
Ulkomaat

Itävallan uusi hallitus aikoo pysyä EU-myönteisenä – äärioikeistolle sisäministerin, ulkoministerin ja puolustusministerin salkut

  • STT
Itävallan uusi koalitiohallitus ei aio järjestää kansanäänestystä maan EU-jäsenyydestä, kertoo äärioikeistolaisen vapauspuolueen (FPÖ) johtaja ja maan tuleva varakansleri Heinz-Christian Strache.

–  Seisomme EU:n takana, Strache sanoi toimittajille uuden hallitusohjelman julkistamistilaisuudessa lauantaina.

–  Mutta se ei tarkoita, ettemme olisi EU-kriittisiä, hän lisäsi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

FPÖ muodostaa uuden hallituksen lokakuun parlamenttivaalit voittaneen keskusta-oikeistolaisen kansanpuolueen (ÖVP) kanssa. Puolueet pääsivät sopuun koalitiohallituksesta eilen.

Äärioikeistolainen vapauspuolue sai vaaleissa kolmanneksi eniten ääniä.

Itävallan liittokansleriksi on nousemassa 31-vuotias keskusta-oikeiston Sebastian Kurz, jonka ÖVP-puolue saa valtiovarainministerin, talousministerin ja oikeusministerin salkut. Samalla Kurzista tulee maailman nuorin pääministeri.

FPÖ saa uudessa hallituksessa sisäministerin, puolustusministerin ja ulkoministerin salkut.

Maan uudeksi ulkoministeriksi on tulossa Lähi-idän asiantuntija ja tietokirjailija Karin Kneissl, joka ei ole äärioikeistolaisen puolueen jäsen, mutta jonka puolue on tehtävään nimittänyt.

Itävallan presidentti Alexander Van der Bellen sanoi, että uusi hallitus on vakuuttanut hänelle olevansa EU-myönteinen ja pysymään sitoutuneena Euroopan ihmisoikeussopimukseen.

Presidentti on sanonut selvästi, että hän haluaa, että oikeus- ja sisäministerin salkut ovat eri puolueilla, Kurz kertoi.

Itävallan uusi sisäministeri, äärioikeistolaisen FPÖ:n seniorihahmo Herbert Kickl rauhoitteli äärioikeistolaisen puolueen kolmesta ministerinsalkusta huolestuneita toteamalla, ettei maan uudessa koalitiohallituksessa ole mitään pelättävää.