Torstai, 21.6.2018 
Ahti, Ahto
Ulkomaat

Väistyvä ulkoministeri Tillerson: USA:n tehtävä enemmän vastaiskuna Venäjälle

  • STT
Yhdysvaltojen väistyvä ulkoministeri Rex Tillerson osoitti viimeiset sanansa ulkoministerinä Venäjälle. Hän varoitti, että maan johdon valitsema tie vie sen eristyksiin, mikä ei ole Venäjän eikä muun maailman etu.

Hän painotti samalla, että Yhdysvallat ei ole vielä ryhtynyt riittäviin vastatoimiin Venäjän viimeaikaisten huolestuttavien toimien vuoksi. Hän viittasi oletettavasti ainakin Venäjän sekaantumiseen vuoden 2016 presidentinvaaleihin, jota presidentti Donald Trump on ollut haluton myöntämään todeksi.

Lisäksi Tillerson korosti, että Yhdysvallat ei voi saavuttaa mitään ilman liittolaisiaan. Trump tunnetaan kriittisestä suhtautumisestaan liittoutumiseen ja liittolaisiin.

Tillerson antoi toimittajille lyhyen lausunnon, jossa hän kävi läpi lyhyen ulkoministerikautensa onnistumisia ja esitti toiveita Yhdysvaltojen ulkopolitiikan tulevista painopisteistä – joista presidentin ja hänen seuraajansa tiedetään olevan hänen kanssaan eri linjoilla. Hän nimesi Trumpin hallinnon ulkopolitiikan suurimmaksi tähänastiseksi saavutukseksi Pohjois-Korean-vastaisten pakotteiden koventamisen yhdessä muun maailman kanssa.

Kesken Afrikan-työmatkan äkisti potkut saanut ministeri ei ottanut kantaa erottamisensa syihin. Aiemmin hän oli sanonut edustajansa välityksellä amerikkalaisviestimille, että hänellä ei itsellään ollut ollut aikomusta irtisanoutua ja että hänelle oli epäselvää, miksi hänet irtisanottiin juuri nyt.

Hän ei vastannut toimittajien kysymyksiin, vaan käveli ulos huoneesta heti lausuntonsa annettuaan.

Tilalle CIA:ta johtanut Pompeo

Presidentti Trump kertoi aiemmin tänään Twitterissä, että Tillerson jättää tehtävänsä. Hänet korvaa keskustiedustelupalvelu CIA:n johtaja Mike Pompeo.

–  Mike Pompeosta, CIA:n johtajasta, tulee uusi ulkoministerimme. Hän tulee tekemään fantastista työtä. Kiitos Rex Tillersonille hänen palveluksistaan, presidentti Donald Trump kirjoitti Twitterissä.

Pompeon korvaa nykyinen CIA:n apulaisjohtaja Gina Haspel, josta samalla tulee ensimmäinen nainen keskustiedustelupalvelun johdossa.

Trump ja Tilllerson olivat olleet napit vastakkain jo pitkään. Trumpin mukaan Tillerson on liian perinteinen ajattelussaan.

Tillerson edusti Trumpin hallinnossa muun muassa puolustusministeri James Mattisin kanssa niin sanottuja aikuisia, jotka pyrkivät ja toisinaan ilmeisesti onnistuivatkin hillitsemään Trumpin päättömimpiä impulsseja.

New York Times: Trumpin valitsema uusi CIA-johtaja ollut vastuussa kiduttamisesta

Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelun CIA:n uudeksi johtajaksi valittu Gina Haspel on aiemmin urallaan ollut vastuussa terrorismista epäiltyjen kiduttamisesta. New York Times kirjoitti asiasta reilu vuosi sitten.

Lehden mukaan Haspel johti kahden epäillyn kiduttamista Yhdysvaltojen salaisessa vankilassa Thaimaassa ja oli myöhemmin osallinen päätökseen tuhota kidutuksesta kuvatut videot.

Presidentti Trump on nimittänyt Haspelin tehtävään, mutta kongressin tulee vielä hyväksyä nimitys.

Upin Aaltola: Tillersonin potkuissa yllätti lähinnä ajoitus

Tillersonin saamat potkut Yhdysvaltojen ulkoministerin paikalta eivät tulleet suurena yllätyksenä muuten kuin ajankohdan puolesta, arvioi Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola. Aaltola sanoi STT:lle, että Tillersonin asettuminen eri linjoille Trumpin kanssa useissa kysymyksissä ennakoi, että ura ministeriön johdossa ei jatkuisi. Vaihtuvuus Yhdysvaltojen johdossa on ollut Trumpin kaudella suurta, mutta presidenttiä tilanne näyttää miellyttävän.

–  Trump pitää siitä, että kaikki ovat vähän varpaillaan sen suhteen, että milloin joutuu epäsuosioon. Hänellä on erilaisia klikkejä Valkoisessa talossa, jotka kilpailevat keskenään.

Tillerson oli ennen ministerinpestiään tehnyt uransa öljy-yhtiö Exxon Mobilin johdossa. Aaltolan mukaan hänet laskettiin Trumpin hallinnossa "aikuisten" joukkoon.

–  Hänen tehtäväkseen jäi näköjään vain ulkoministeriön saneeraus.

Ulkoministeriön resursseja on Trumpin aikana supistettu rajusti ja monia keskeisiä virkoja on yhä täyttämättä.

Linjaero ulkoministerin ja presidentin välillä tuli esille muun muassa kommenteissa koskien Britannian ja Venäjän kiistaa ex-agentti Sergei Skripalin ja tämän tyttären myrkytystä. Tillerson asettui suorapuheisesti tukemaan pääministeri Theresa Mayta ja tämän arviota, että Venäjä oli iskun takana. Valkoinen talo taas varoi syyttämästä Venäjää suoraan.

Myös Pohjois-Korean suhteen on ollut eroja. Trump on saattanut haluta omaa linjaansa kuuliaisesti seuraavat tahot hoitamaan tulevia neuvotteluja, Aaltola sanoi.

Jo viime vuonna uutisoitiin, että Tillerson olisi nimittänyt Trumpia "ääliöksi". Tillerson ei koskaan kiistänyt tietoa.

Uudeksi ulkoministeriksi nouseva Pompeo on Aaltolan mukaan Tillersonia lojaalimpi Trumpin kannattaja.

Pompeo on tehnyt uransa tiedustelualalla, joten hän on hyvin perillä myös ulkopoliittisista asioista. Hänellä on myös ollut erimielisyyksiä Trumpin kanssa, mutta ei yhtä näkyviä kuin bisnestaustaisella Tillersonilla.

–  Uusikin ulkoministeri kuuluu niin sanottujen aikuisten joukkoon, joilla on kokemusta turvallisuuteen liittyvistä asioista pitkältä ajalta.