Keskiviikko, 23.5.2018 
Lyydia, Lyyli
Ulkomaat

Etelä-Korean presidentti: Pohjois-Korea ei enää vaadi USA:n joukkojen vetämistä pois

  • STT
Etelä- ja Pohjois-Korean johtajien välille on ensimmäistä kertaa avattu suora puhelinlinja, kertoo eteläkorealainen uutistoimisto Yonhap. Asiasta kertoi Etelä-Korean presidentti Moon Jae-inin kanslia.

Suora puhelinyhteys avattiin vain viikkoa ennen kuin Moonin ja Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin on määrä tavata Koreoiden välisellä demilitarisoidulla vyöhykkeellä. Ensimmäinen reilut neljä minuuttia kestänyt testipuhelu onnistui moitteettomasti.

Moonin kanslian mukaan kuuman linjan puhelin on asennettu Soulissa presidentin työpöydälle. Odotus on, että Moon ja Kim keskustelevat puhelimitse ennen ensi viikon tapaamistaan.

Odotukset tapaamisen edellä ovat korkealla, koska Moonin mukaan Pohjois-Korea ei enää aseta ydinaseriisunnan ehdoksi sitä, että Yhdysvallat vetäisi joukkonsa Etelä-Koreasta. Kahden Korean johtajat ovat tavanneet toisensa vain kahdesti aiemmin, vuosina 2000 ja 2007.