Lauantai, 18.8.2018 
Leevi
Ulkomaat

Yhdysvalloissa pidätetty vakoilijaksi epäilty venäläisnainen

  • STT
Yhdysvalloissa on pidätetty 29-vuotias venäläinen nainen, jonka epäillään yrittäneen vaikuttaa Yhdysvaltain politiikkaan. Hänen epäillään pitäneen yllä suhteita muun muassa aselobbausta harjoittavaan Kansalliseen kivääriyhdistykseen (NRA). Naisen epäillään työskennelleen Kremlin korkean tason viranomaisen ohjauksessa.

Oikeusministeriön lausunnon mukaan nainen pidätettiin Washingtonissa sunnuntaina ja hän saapui oikeuden eteen maanantaina. Vangitsemisoikeudenkäynti on keskiviikkona.

Yhdysvaltalaismedian mukaan naisella on läheiset suhteet republikaanipuolueeseen, kertoi BBC.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Syytteet eivät liity erikoissyyttäjä Robert Muellerin tutkintaan, jossa selvitetään Venäjän väitettyä sekaantumista Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaliin.

Nainen on alun perin kotoisin Siperiasta. Hänen kerrotaan perustaneen jo ennen Yhdysvaltoihin tuloa ryhmän, joka ajaa aseenkanto-oikeutta. Yhdysvaltoihin hän tuli opiskelemaan.

Yhdysvaltalaiset tiedotusvälineet ovat aiemmin kertoneen hänen siteistään NRA:han. Nainen on aiemmin kiistänyt työskentelevänsä Venäjän hallitukselle.

Naisen pidätys tuli julkisuuteen vain muutamia tunteja sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tapasi Venäjän presidentin Vladimir Putinin Helsingissä maanantaina.