Torstai, 18.10.2018 
Säde, Satu
Ulkomaat

Entisen sissijärjestön taistelijat lunastivat paikkansa Kolumbian kongressissa

  • STT
Kolumbian tuleva presidentti Ivan Duque ilmoitti jo vaalikampanjansa aikana tekevänsä muutoksia rauhansopimukseen. LEHTIKUVA / AFP Kolumbian tuleva presidentti Ivan Duque ilmoitti jo vaalikampanjansa aikana tekevänsä muutoksia rauhansopimukseen. LEHTIKUVA / AFP
Kolumbiassa entisen Farc-sissijärjestön aktiivit ovat lunastaneet paikkansa maan kongressissa. Vuonna 2016 solmitun rauhansopimuksen mukaan Farcin jäsenet saavat ala- ja ylähuoneista yhteensä kymmenen paikkaa.

Farcin jäsenet täyttivät paikoista perjantaina kahdeksan, sillä yksi järjestön johtohahmoista on vangittuna ja yksi protestoi vangitsemista kieltäytymällä paikastaan.

Farc-järjestön ilmaantuminen kongressiin ei miellyttänyt kaikkia. Maan tuleva presidentti, konservatiivien Ivan Duque, sanoi jo vaalikampanjansa aikana tekevänsä muutoksia rauhansopimuksen kohtaan, joka sallii entisten taistelijoiden pääsyn kongressiin. Duque astuu valtaan elokuun alkupuolella.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Vihreän puolueen senaattori Antanas Mockus puolestaan protestoi kongressin nimitystilaisuutta kävelemällä puhujakorokkeen eteen ja paljastamalla pakaransa.

Kolumbian hallituksen ja Farc-sissien välinen rauhansopimus päätti yli 50 vuotta kestäneen konfliktin. Puolivuosisataisen konfliktin aikana noin 260  000 ihmistä sai surmansa ja noin seitsemän miljoonaa joutui jättämään kotinsa väkivallan ja levottomuuksien seurauksena.

Rauhansopimus toi väistyvälle presidentille Juan Manuel Santosille Nobelin rauhanpalkinnon. Etenkin konservatiivit katsovat, että rauhansopimuksen ehdot olivat liian suopeat sissijärjestölle.