Keskiviikko, 19.9.2018 
Reija
Ulkomaat

Yhdysvallat siirtää 300 miljoonan dollarin avun Pakistanilta, syynä tyytymättömyys

  • STT
Lahoressa mielenosoittajat vastustivat Yhdysvaltain suunnittelemia leikkauksia tammikuun alussa. Kuva: Lehtikuva/AFP Lahoressa mielenosoittajat vastustivat Yhdysvaltain suunnittelemia leikkauksia tammikuun alussa. Kuva: Lehtikuva/AFP
Yhdysvaltain puolustusministeriö vetää pois noin 300 miljoonan dollarin (noin 258 miljoonan euron) avustuksen Pakistanilta. Ministeriö pitää Pakistanin toimia äärijärjestöjen taltuttamiseksi riittämättöminä.

Tieto ei tullut yllätyksenä, sillä Yhdysvallat ilmoitti jo tammikuussa suunnittelevansa tuen pidättämistä. Päätös odottaa vielä kongressin hyväksyntää.

Ministeriön tiedottajan mukaan rahat ohjataan muihin kiireellisiin kohteisiin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Yhdysvaltojen viranomaiset ovat syyttäneet Pakistania Afganistanin puolelle hyökkäävien ryhmien tukemisesta ja jopa yhteistyöstä niiden kanssa. Pakistan itse sanoo menettäneensä tuhansia ihmishenkiä ja käyttäneensä miljardeja dollareita ääriliikkeiden vastaisessa taistelussa.