Maanantai, 22.10.2018 
Anita, Anja
Ulkomaat

Kavanaugh'ta seksuaalisesta ahdistelusta syyttävän naisen kuulemisesta puhkesi riita republikaanien ja demokraattien välille

  • STT
Yhdysvalloissa korkeimman oikeuden tuomariehdokasta Brett Kavanaugh'ta seksuaalisesta ahdistelusta syyttävän naisen kuulemisesta on äitynyt riita demokraattien ja republikaanien välille. Senaatti on ilmoittanut järjestävänsä Kavanaugh'ta syyttävälle psykologian professorille Christine Blasey Fordille kuulemisen maanantaina.

Ford on sanonut lakimiestensä välityksellä vaativansa ensisijaisesti liittovaltion poliisin FBI:n tutkintaa tapauksesta. Hän ei ole suoraan sanonut, osallistuuko kuulemiseen. Myös demokraatit ovat vaatineet FBI:n tutkintaa.

Republikaanit puolestaan tyrmäsivät ajatuksen FBI:n tutkinnasta ja sanoivat, että maanantai on Fordille mahdollisuus tulla kuulluksi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kiistasta uutisoi muun muassa New York Times.

Ford on väittänyt, että Kavanaugh kävi häneen käsiksi juhlissa 1980-luvun alussa, kun molemmat olivat lukiolaisia. Fordin mukaan kolmantena henkilönä makuuhuoneessa oli tuolloin Kavanaugh'n ystävä Mark Judge. Ford pääsi kertomansa mukaan pakenemaan Kavanaugh'n otteesta, kun Judge hyppäsi sänkyyn kolmanneksi.

Judge kertoi tiistaina asianajajansa välityksellä, ettei hänellä ole muistikuvaa tapauksesta.

Republikaanit haluavat sinetöidä valinnan ennen välivaaleja

Republikaanit ovat järjestäneet senaatin komitean tapaamisen keskiviikolle, jolloin Kavanaugh'n valinnan etenemisestä saatetaan äänestää. Republikaanit haluavat päättää Kavanaugh'n valinnasta ennen välivaaleja, sillä jos demokraatit saavat enemmän paikkoja senaatissa Trumpin nimeämien ehdokkaiden tuleminen valituksi on huomattavasti vaikeampaa. Kavanaugh on Trumpin ehdokas.

Demokraateille valinnan pitkittyminen voi puolestaan tietää parantuneita mahdollisuuksia vaikuttaa korkeimman oikeuden tuomarin valintaan.

Fordin asianajajan mukaan Ford on edelleen halukas tekemään yhteistyötä oikeuskomitean kanssa. Ford ei ole asianajajan mukaan kuitenkaan varma, onko vain hänen ja Kavanaugh'n kuuleminen tarkoituksenmukaista.

Iowan republikaanisenaattori Charles Grassley sanoo olevansa joustava Fordin kuulemisen suhteen, mutta päivän suhteen hän ei ole valmis joustamaan. Grassleyn mukaan kuuleminen voi olla julkinen tai suljettu, miten vain Ford itse tahtoo. Ford saa Grassleyn mukaan myös itse päättää, haastattelevatko häntä työntekijät vai senaattorit. Grassley kuitenkin hylkäsi ajatuksen FBI:n tutkinnasta.

New York Timesin haastattelemat lakiasiantuntijat sanovat, että on hyvin epätodennäköistä, että FBI aloittaa tapauksesta tutkinnan.