Sunnuntai, 16.12.2018 
Auli, Aulikki
Ulkomaat

Amerikkalaispastorin kotiaresti päättyi Turkissa – voi palata kotimaahansa

  • STT
Pastori Andrew Brunson pääsee palaamaan Yhdysvaltoihin. LEHTIKUVA/AFP Pastori Andrew Brunson pääsee palaamaan Yhdysvaltoihin. LEHTIKUVA/AFP
Turkissa pari vuotta vangittuna ollut pastori Andrew Brunson pääsee vapaaksi. Turkkilainen tuomioistuin päätti lopettaa Brunsonin kotiarestin ja matkustuskiellon. Päätös merkitsee, että Brunson pääsee palaamaan Yhdysvaltoihin.

Syyttäjä esitti arestin lopettamista, mutta vaati myös Brunsonille enintään 10 vuoden vankeustuomiota terroristiryhmän jäsenyydestä. Tuomioistuin päätyi lievemmälle linjalle ja määräsi kolmen vuoden, yhden kuukauden ja 15 päivän vankeustuomion.

Pastori vapautettiin kuitenkin saman tien, koska tuomioistuin otti huomioon syytetyn hyvän käytöksen ja kotiarestissa kuluneen ajan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Brunson pidätettiin lokakuussa 2016 samalla kun Turkissa vangittiin kymmeniätuhansia ihmisiä, joita syytettiin osallisuudesta vallankaappaussuunnitelmaan ja yhteyksistä muslimisaarnaaja Fethullah Güleniin.

Pakotteet kävivät Turkille kalliiksi

Pastorin vankeus poiki Turkin ja Yhdysvaltain välille diplomaattisen kriisin, joka sai Yhdysvallat muun muassa asettamaan Turkille talouspakotteita ja varoittamaan, että niitä voi olla luvassa lisää.

Kriisi on tehnyt hallaa Turkin taloudelle, ja Turkin liira on elokuun jälkeen heikentynyt rajusti. Syyttäjän esitys kotiarestin lopettamisesta vahvisti liiraa heti suhteessa dollariin.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan on viime aikoina etäännyttänyt itsensä tapauksesta, mikä sekin kieli Brunsonin mahdollisesta vapauttamisesta.

–  Tekeepä oikeus minkä päätöksen tahansa, minun on noudatettava sitä, Erdogan sanoi.

Amerikkalainen tv-kanava NBC kertoi, että Turkki ja Yhdysvallat olivat salassa sopineet pastorin vapauttamisesta. Yhdysvaltojen ulkoministeriö kiisti väitteet, ja Turkki vakuutti, että maan oikeuslaitos toimii riippumattomasti.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa