Perjantai, 14.12.2018 
Jouko
Ulkomaat

Grönlannin jäätiköiden sulaminen on kiihtynyt, kertoo tuore tutkimus

  • STT
Grönlannin jääpeitteen sulaminen on kiihtynyt voimakkaasti kuluneiden kahden vuosikymmenen aikana, kertoo Nature-lehdessä julkaistu tuore tutkimus. Tätä ennen sulaminen on pysynyt suhteellisen vakaana teollisen ajan alusta saakka.

Tutkimuksen mukaan jäätiköiden sulaminen on nyt puolet nopeampaa kuin teollisen ajan alussa ja 33 prosenttia nopeampaa kuin 1900-luvulla.

Jos kaikki Grönlannin jäätiköt sulaisivat, merenpinta nousisi huikeat seitsemän metriä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Ilmastonmuutos – tapahtuipa se sitten takapihallasi tai Grönlannissa – on jo todellisuutta, ja se vaikuttaa ihmisiin. Tämäkin tutkimus alleviivaa tätä tosiseikkaa, korosti Rowanin yliopiston professori Luke Trusel CNN.n mukaan.

Truselin mukaan maailma lähestyy koko ajan hetkeä, jonka jälkeen jäätiköiden sulamista ei voida enää pysäyttää.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa