Keskiviikko, 24.7.2019 
Tiina, Kirsi, Krista
Ulkomaat

Norjan oikeusministerin avopuoliso pidätettiin epäiltynä miehensä auton polttamisesta

  • STT
Norjan oikeusministerin avopuoliso pidätettiin torstaina epäiltynä miehensä auton polttamisesta. Oikeusministeri Tor Mikkel Wara jättää väliaikaisesti tehtävänsä tapauksen takia.

Waran avopuoliso Laila Anita Bertheussen kiistää syytteet ja on asianajajansa mukaan vakuuttunut siitä, että poliisia on johdettu harhaan.

Auto paloi viime sunnuntain vastaisena yönä pariskunnan kodin edustalla Oslossa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Norjan pääministeri Erna Solberg sanoi pidätyksen tulleen hänelle ja koko hallitukselle yllätyksenä ja kuvasi tapausta tragediaksi koko ministerin perheelle.

–  Wara pyysi käymässämme keskustelussa vapaata tehtävästään ja hän saa hallitukselta siihen luvan perjantaina. Samaan aikaan nimitämme liikenneministeri Jon Georg Dalen virkaatekeväksi oikeusministeriksi, Solberg sanoi.

BBC:n mukaan Bertheussenin osuutta selvitetään myös aiemmin tapahtuneissa tuhotöissä. Joulukuussa pariskunnan taloa ja autoa oli törhitty "rasisti"-sanalla.

Wara edustaa oikeistopopulistista edistyspuoluetta, mutta häntä on pidetty maltillisena poliitikkona.

Yli 20 vuotta Waran kanssa asunut Bertheussen on arvostellut Facebookissa poliisin toimintaa tapauksiin reagoinnissa. Hän kertoi olleensa yksin kotona nukkumassa, kun auto syttyi tuleen.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa