Sunnuntai, 18.8.2019 
Leevi
Ulkomaat

Ebolatyöntekijä ammuttiin kuoliaaksi Kongossa

  • STT
WHO:n johtajan mukaan järjestö tarkastelee nyt turvallisuustilannetta varmistaakseen kaikkien potilaiden ja työntekijöiden turvallisuuden. LEHTIKUVA/AFP WHO:n johtajan mukaan järjestö tarkastelee nyt turvallisuustilannetta varmistaakseen kaikkien potilaiden ja työntekijöiden turvallisuuden. LEHTIKUVA/AFP
Kongon demokraattisessa tasavallassa ebolatyöntekijä ammuttiin kuoliaaksi yliopistolliseen sairaalaan tehdyssä iskussa perjantaina, kertoo Maailman terveysjärjestö WHO. Lisäksi kaksi muuta ihmistä haavoittui, mutta heidän tilansa uskotaan olevan vakaa.

Poliisi ja paikalliset viranomaiset kertovat, että kuollut työntekijä oli Kamerunin kansalainen.

WHO:n johtajan mukaan järjestö tarkastelee nyt turvallisuustilannetta varmistaakseen kaikkien potilaiden ja työntekijöiden turvallisuuden.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tämänhetkisessä ebolaepidemiassa väitetään kuolleen lähes 850 ihmistä.

Meneillään oleva epidemia on historian toiseksi pahin. Vuonna 2014 yli 10 000 ihmistä kuoli ebolaan Guineassa, Liberiassa ja Sierra Leonessa.

Kongon epidemian pysäyttämistä ovat vaikeuttaneet alueella sotivat aseelliset ryhmät. Lisäksi osa alueen yhteisöistä on kieltäytynyt hoidosta.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa