Maanantai, 19.8.2019 
Mauno, Maunu
Ulkomaat

Wall Street Journal: Yhdysvaltain ilmailuhallinto ei arvioinut Boeingin turmakoneen turvallisuutta itsenäisesti

  • STT
Yhdysvaltain ilmailuhallinto FAA ei arvioinut itsenäisesti Boeingin 737 Max -lentokoneen sakkauksenestojärjestelmän turvallisuutta, kirjoittaa Wall Street Journal. Lehti perustaa tietonsa teollisuus- ja hallituslähteisiin.

Konetyypillä tapahtui lyhyen ajan kuluessa kaksi tuhoisaa lentoturmaa, toinen Indonesiassa ja toinen Etiopiassa. Syyksi on epäilty sakkauksenestojärjestelmän vikaa. Onnettomuuksissa kuoli yhteensä 346 ihmistä.

Wall Street Journalin mukaan Yhdysvaltain ilmailuhallinto tukeutui turvallisuusarviossaan pitkälti lentokonevalmistaja Boeingilta saamiinsa varhaisiin arvioihin. Asia on käynyt ilmi FAA:n sisäisessä tarkastuksessa. Boeing ei myöskään tuonut esille, että sakkauksenestojärjestelmän vialla saattaisi olla tuhoisat seuraukset. Asian nostaminen esiin olisi todennäköisesti johtanut perusteellisempaan tarkastukseen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Mitä tietoja Boeing jakoi FAA:lle?

FAA hyväksyi 737 Max -konetyypin vuoden 2017 alussa, ja kone otettiin käyttöön saman vuoden toukokuussa. Se on ollut maailmanlaajuisessa lentokiellossa maaliskuun puolivälistä lähtien.

Uutistoimisto AFP kertoo, että tarkastuksen mukaan Boeing ei kuitenkaan johtanut tarkoituksella FAA:ta harhaan. Wall Street Journalin mukaan vuosien aikana on yleistynyt käytäntö, jossa lentokonevalmistajien omat edustajat tutkivat koneiden mahdollisia turvallisuusuhkia ilmailuhallinnon valvonnassa.

Järjestelyn tarkoituksena on ollut vapauttaa FAA:n voimavaroja kaikkein tärkeimpien ja monimutkaisimpina pidettyjen turvallisuusuhkien käsittelyyn.

Ilmailuhallinnon sisäistä tarkastusta tuntevat lähteet eivät täsmentäneet, mitä tietoja ja turvallisuusdataa Boeing antoi FAA:lle. Kiinnostava kysymys on myös se, arvioivatko ilmailuhallinnon viranomaiset sakkauksenestojärjestelmän ominaisuuksia lainkaan omin päin.

NYT: Lentäjät vaativat korjauksia ensimmäisen turman jälkeen

New York Times puolestaan kirjoittaa, että American Airlines -lentoyhtiön lentäjät vaativat ensimmäisen, lokakuussa Indonesiassa tapahtuneen lentoturman jälkeen Boeingia tekemään koneeseen korjauksia heti. Lehden mukaan lentäjät ehdottivat tapaamisessa Boeingin edustajille, että yhtiö painostaisi viranomaisia hätätoimiin. Tämä olisi todennäköisesti johtanut konetyypin lentokieltoon.

Lehden mukaan Boeing vastusti lentäjien ehdotusta. Yhtiön edustajat kertoivat odottavansa, että lentäjät selviytyvät ongelmatilanteista itse.

Boeingin varatoimitusjohtaja Mike Sinnett kertoi tapaamisessa, että valmistaja arvioi koneeseen liittyviä mahdollisia suunnitteluvirheitä, mukaan lukien mahdolliset sakkauksenestojärjestelmän ongelmat. Hän kuitenkin torjui nopeat toimenpiteet, koska uuden järjestelmän osallisuudesta onnettomuuteen ei ollut täyttä varmuutta.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa