Lauantai, 21.9.2019 
Mervi
Ulkomaat

Pääministeri Johnson aikoo vaatia uutta brexit-sopimusta ensi viikolla

  • STT
Britannian pääministeri Boris Johnson aikoo vaatia Euroopan unionin päättäjiltä uutta sopimusta, kun hän matkustaa ensi viikolla ensimmäistä kertaa pääministerinä, uutisoi Britannian yleisradio BBC.

Hän tapaa Saksan liittokansleri Angela Merkelin keskiviikkona Berliinissä ja Ranskan presidentti Emmanuel Macronin torstaina Pariisissa.

Downing Street 10:stä eli pääministerin virka-asunnolta kuitenkin kerrotaan, että tapaamisissa tullaan puhumaan hyvin vähän brexitistä, BBC kertoo.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Johnson sanoo, että Britannia lähtee EU:sta lokakuun viimeinen päivä sopimuksella tai ilman sitä.

"Järjettömät riskit"

Sunday Times -lehti uutisoi sunnuntaina, että sopimukseton brexit voisi tuoda Britanniaan puutetta muun muassa ruuasta, polttoaineesta ja lääkkeistä. Odotettavissa olisi lehden mukaan myös sekasortoa ja jännitteitä.

Lehti perustaa väitteensä sille vuodettuun hallituksen sisäiseen dokumenttiin. Hallitus on kertonut, että dokumentissa ei ole kaavailtu, mitä odotetaan tapahtuvan, BBC kirjoittaa. Hallituksen mukaan dokumentissa on hahmoteltu skenaarioita osana sopimuksettomaan EU-eroon valmistautumista.

Entinen Britannian virkamiesten johtaja, lordi Bob Kerslake kertoi BBC:lle dokumentin oleva uskottava. Hänestä siinä tuodaan esille riskejä, joita Britannia voi kohdata, mikäli sopimusta unionin kanssa ei synny.

Kerslake kuvaili sopimuksettoman brexitin mahdollisia seuraamuksia järjettömäksi riskeiksi, joita maan tulisi välttää.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa