Tiistai, 12.11.2019 
Virpi
Ulkomaat

Britannia haluaa pitää kiinni roolistaan kansainvälisellä areenalla

  • STT
Kuningatar Elisabetin pitämä puhe oli Britannian hallituksen laatima, ja siinä kerrottiin, millaisia asioita hallitus aikoo ajaa. LEHTIKUVA/AFP Kuningatar Elisabetin pitämä puhe oli Britannian hallituksen laatima, ja siinä kerrottiin, millaisia asioita hallitus aikoo ajaa. LEHTIKUVA/AFP
Neuvottelut Britannian EU-erosta ovat jatkuneet tiiviinä, mutta tietoa edistymisestä ei juuri tihkunut julkisuuteen maanantaina.

Pyrkimyksenä on välttää Britannian sopimukseton ero unionista, mikä vaatisi toteuttamiskelpoisen ratkaisun Irlannin rajalle.

Sovun hieromista jatkettaneen viime hetkiin asti, mutta aika on käymässä vähiin. Ratkaisevana pidetty EU-johtajien huippukokous alkaa torstaina.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Uutta tietoa saataneen tiistaina, kun eurooppaministerit ovat koolla Luxemburgissa.

Näillä näkymin Britannian on tarkoitus jättää unioni reilun parin viikon kuluttua, lokakuun viimeisenä päivänä. On edelleen mahdollista, että Britannia rysähtää ulos EU:sta ilman sopimusta, jos muita ratkaisuja ei löydy.

Samalla kun keskustelut kävivät kuumana Brysselissä, Lontoossa kuningatar Elisabet piti parlamentille puheen, jossa hän kertoi, että Britannian hallituksen prioriteetti on varmistaa maan lähtö Euroopan unionista. Kuningattaren puhe oli Britannian hallituksen laatima, ja siinä kerrottiin, millaisia asioita hallitus aikoo ajaa.

Puheen mukaan Britannia pyrkii rakentamaan uuden, vapaaseen kauppaan ja ystävälliseen yhteistyöhön perustuvan kumppanuuden EU:n kanssa.

Britannia aikoo laatia uuden maahanmuuttolain

Parlamentin uuden istuntokauden avannut kuningatar ilmoitti myös, että elämänsä Britanniaan jo rakentaneet EU-kansalaiset, "jotka ovat antaneet Britannialle jo niin paljon", saavat oikeuden jäädä maahan myös brexitin jälkeen.

Tämän varmistamiseksi Britannian hallituksen on tarkoitus valmistella uusi maahanmuuttolaki.

EU-erosta huolimatta hallitus aikoo myös varmistaa, että maa säilyttää roolinsa kansainvälisellä areenalla ja että maan sisäinen yhtenäisyys on tulevaisuudessakin ensisijaisen tärkeää.

EU-asioihin liittyvien teemojen lisäksi puheessa luvattiin uusia sijoituksia talouskasvuun, Britannian terveydenhuollon NHS:n vahvistamista, mielenterveyslain uudistusta sekä muun muassa vakavista rikoksista tuomittujen vankilatuomioiden pidentämistä.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa