Sunnuntai, 17.11.2019 
Einari, Eino
Ulkomaat

Ulos vai ei? Brittiparlamentti äänestää brexitistä

  • STT
Britannian parlamentti kokoontuu aamupäivällä käsittelemään brexit-sopimusta. Parlamentin on määrä äänestää sopimuksesta myöhemmin lauantaina.

Etukäteisarvioissa tilanne on erittäin tiukka. Brysselissä neuvoteltu sopimus saatetaan joko hylätä tai hyväksyä hyvin niukasti.

EU-komissio ja Britannia pääsivät torstaina sopuun muutoksista erosopimukseen ja julistukseen tulevasta suhteesta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Sky News arvioi parlamentaarikkojen näkemyksiä perjantaina ja tuli siihen tulokseen, että sopimus voisi saada taakseen vähän alle 320 ääntä. Mutta kuten kanava kuvasi laskelmien epävarmuutta: "Lisäksi ovat tuntemattomien tekijöiden tuntemattomat tekijät."

CNN:n laskuharjoitusten tulos oli, että parlamentissa on tusina tai kaksi edustajaa, joiden äänestyskäyttäytyminen on erityisen vaikeasti ennakoitavaa.

Lähtökohtaisesti kaikkiaan 320 parlamentaarikon pitää kannattaa sopimusta, jotta se hyväksyttäisiin.

Omilla ei pärjätä

Pääministeri Boris Johnsonin puolueella konservatiiveilla on alle 290 ääntä, joten pelkällä oman puolueen kannatuksella brexit-sopimus ei synny. Johnsonin rasitteena on lisäksi oman puolueen kapinallissiipi, jonka äänestyskäyttäytyminen on arvoitus. Brittilehti Guardian laski aiemmin viikolla, että Johnsonin kannalla olisi "lähes varmasti" vain 259 konservatiiviedustajaa.

Myös esimerkiksi konservatiivien apupuolue Pohjois-Irlannin DUP on osaltaan vaa'ankieliasemassa, sillä se suhtautuu sopimukseen kriittisesti.

Britannian työväenpuolue vastustaa sopimusta ja pitää Johnsonin paperia vieläkin huonompana kuin aiempaa sopimusehdotusta. Yksi kiinnostavista lauantain kysymyksistä onkin, lipeääkö työväenpuolueesta edustajia brexit-sopimuksen tueksi.

Boris Johnsonin esikuntineen kerrottiin viettäneen perjantain suostuttelemassa kahden vaiheilla olevia parlamentaarikkoja erosopimuksen taakse.

Näin puolueiden on arvioitu äänestävän:

Konservatiivit, 287 ääntä

Enemmistö Johnsonin keskustaoikeistolaisesta puolueesta tukee johtajaansa. Erimielisiä ovat todennäköisimmin kovan linjan euroskeptikot, jotka joka kerta hylkäsivät myös Johnsonin edeltäjän Theresa Mayn sopimuksen sen tultua parlamenttiin äänestettäväksi. Euroskeptikkoporukan pomo Steve Baker on pysynyt hiljaa ratkaisustaan, mutta jotkut samaan porukkaan kuuluvat ovat antaneet ymmärtää suhtautuvansa myönteisesti Johnsonin sopimukseen.

Työväenpuolue, 242 ääntä

Työväenpuolue labour opastaa kansanedustajiaan vastustamaan sopimusta. Vasemmistopuolue pelkää, että konservatiivihallitus heikentäisi työntekijöiden oikeuksia.

Jotkut työväenpuoluelaiset äänestivät aiemmin Mayn sopimuksen puolesta, joten on mahdollista, että he tälläkin kertaa asettuvat pääministerin tueksi. Muitakin mahdollisia erimielisiä on, ja he ovatkin Johnsonin kampanjoinnin tärkeitä kohteita: labourin edustajien kapinointi voisi heilauttaa tuloksen niukin naukin Johnsonin puolelle.

Itsenäiset, 36 ääntä

Tähän joukkoon kuuluu niin entisiä konservatiiveja kuin entisiä työväenpuoluelaisiakin, joiden äänestyskäyttäytymistä on vaikea ennustaa. Esimerkiksi konservatiivipuolueesta pihalle paiskatut saattaisivat haluta luovia itsensä takaisin puolueeseen tukemalla Johnsonia.

Skotlannin kansanpuolue, 35 ääntä

Skotit aikovat äänestää Johnsonin brexitin nurin. He haluavat konservatiivit pois vallasta ja ennenaikaiset vaalit. Skotlantilaisten enemmistö halusi pysyä EU:ssa vuoden 2016 kansanäänestyksessä, eikä puolue aio puoltaa minkäänlaista brexitiä.

Liberaalidemokraatit, 19 ääntä

Liberaalidemokraatit vastustavat brexitiä ja sanovat, että hallitukseen päästessään he estäisivät EU-eron kokonaan. He tukevat aloitetta, joka laittaisi sopimuksen vielä kansan äänestettäväksi.

DUP, 10 ääntä

Konservatiivien pohjoisirlantilainen tukipuolue DUP aikoo äänestää sopimusta vastaan. DUP:n mielestä Johnsonin sopimus tuhoaa Pohjois-Irlannin rauhansopimuksen.

Muut, 10 ääntä

Viisihenkinen Independent Group vastustaa sopimusta, neljän edustajan Plaid Cymru pitää sopimusta huonona uutisena Walesille ja vihreiden Caroline Lucas aikoo vastustaa sopimusta.

Ei-äänestävät, 11 edustajaa

Puhemies John Bercow ja hänen kolme varapuhemiestään eivät äänestä. Irlantilaisen Sinn Feinin seitsemän edustajaa eivät myöskään ole paikalla.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa