Perjantai, 6.12.2019 
Niilo, Niko
Ulkomaat

Hongkongin väkivaltaisuudet keskittyvät yliopistokampuksille, Hollanti kutsuu opiskelijansa kotiin

  • STT
Jousipyssyllä varustautunut mielenosoittaja Hongkongin polyteknisen yliopiston liepeillä perjantaina. LEHTIKUVA/AFP Jousipyssyllä varustautunut mielenosoittaja Hongkongin polyteknisen yliopiston liepeillä perjantaina. LEHTIKUVA/AFP
Hongkongissa tuhannet ihmiset jatkoivat perjantaina mielenilmauksiaan jo viidettä päivää peräkkäin. Arkipäivinäkin aktivoituneet mielenosoittajat tukkivat katuja ja estivät julkista liikennettä toimimasta. Yhteenotot poliisin kanssa ovat viikon aikana olleet väkivaltaisia, ja ainakin kaksi ihmistä on kuollut.

Mielenilmauksien näkyvimmät välienselvittelyt on tällä viikolla käyty yliopistokampuksilla. Tästä huolestuneena Hollannin suuret yliopistot ohjeistivat opiskelijoitaan palaamaan kotiin Hongkongista. Erityishallintoalueella opiskelee noin 300 hollantilaista.

Poliisi on myös ensi kertaa pidättänyt ulkomaan kansalaisia, kun kaksi saksalaisopiskelijaa otettiin kiinni laittoman kokoontumisen takia.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Hongkongin mielenosoitukset ovat jatkuneet jo viisi kuukautta.

Kiinan kärsivällisyys vähenee

Kiina presidentti Xi Jinping varoitti eilen, että mielenosoittajat uhkaavat Kiinan "yksi valtio, kaksi järjestelmää" -periaatetta. Xi sanoi, että väkivalta on saatava loppumaan ja kaaoksen on vaihduttava järjestykseen. Xin pelätään jossain vaiheessa saavan tarpeekseen Hongkongin kaaoksesta ja lähettävän sinne sotilaita.

Valtiollinen Global News kirjoitti eilen Twitterissä, että aluehallinto aikoo julistaa kaupunkiin ulkonaliikkumiskiellon viikonlopuksi. Vaikka tviitti poistettiin pian, se oli omiaan lisäämään jännitettä.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa