Keskiviikko, 26.2.2020 
Nestori
Ulkomaat

Wuhanin koronavirus saapui Eurooppaan – Ranskassa on todettu kaksi tartuntaa

  • STT
Kiinasta lähtenyt koronavirus on levinnyt Eurooppaan. Ranskan terveysministeri Agnes Buzyn vahvisti perjantaina, että maasta on löydetty kaksi tartunnan saanutta henkilöä.

Heistä toinen on löytynyt Pariisista, toinen Bordeaux'sta, kertoo Le Figaro. Bordeaux'n potilas on kertonut matkustaneensa Kiinasta Hollannin kautta ja olleensa Kiinassa yhteydessä wuhanilaisiin. 48-vuotias mies on kotoisin Kiinasta ja on ollut torstaista lähtien eristyksessä sairaalassa.

Pariisin potilaan matkustusreitistä ei ole vielä varmaa tietoa. Hänen tiedetään matkustelleen Kiinassa, mutta tiedossa ei ole, vierailiko hän Wuhanissa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Buzyn sanoi pitävänsä todennäköisenä, että Euroopassa on muitakin tartunnan saaneita. Hän kehotti Kiinassa matkustaneita ja tartuntaa epäileviä soittamaan terveydenhoitoon, jos oireita ilmenee.

–  Älkää menkö terveyskeskuksiin. Jos tartuntaa epäillään, tulee soittaa terveydenhoitoon, jotta potilaat saadaan pidettyä eristyksissä, ministeri neuvoi.

Yhdysvalloista löytyi perjantaina jo toinen vahvistettu tapaus. Tartunnan saanut on 60-vuotias nainen Chicagossa, joka vieraili äskettäin Wuhanissa.

Ensimmäinen tapaus Etelä-Aasian maassa

Lisäksi ilmeni, että virustartunta on levinnyt myös Nepaliin. Nepal on ensimmäinen Etelä-Aasian valtio, josta sitä on löydetty. Tartunnan saanut potilas on 32-vuotias opiskelija, joka saapui Nepaliin 9. tammikuuta.

Potilas hakeutui itse hoitoon maan pääkaupungissa Kathmandussa neljä päivää oireiden alkamisen jälkeen. Virusnäyte lähetettiin vahvistettavaksi Hongkongiin.

–  Hänet päästettiin sairaalasta toipumisen jälkeen. Seuraamme hänen tilaansa. Potilas sekä hänen perheensä ovat terveitä, kuten myös sairaalan henkilökunta, maan terveysministeriö kertoi lausunnossa.

Ranskalaistutkijoiden tuoreen arvion mukaan Kiinan Wuhanista lähtenyt virus leviää myös Eurooppaan 70 prosentin todennäköisyydellä. Ranskan lääketieteellisen tutkimuslaitoksen Insermin analyysi perustuu lentoreitteihin Euroopan ja Kiinan välillä.

Kiinassa viranomaiset jatkoivat perjantaina kovaotteisia toimiaan koronaviruksen pysäyttämiseksi. Maassa on eristetty jo 13 kaupunkia viruksen vuoksi ja matkustusrajoitukset laajenivat koskemaan yli 41:tä miljoonaa ihmistä.

Vahvistettuja kuolonuhreja on 26, ja tartunnan saaneita Kiinassa yli 800, joista 177:n kerrottiin olevan vakavasti sairaita. Epäiltyjä tartuntoja oli yli tuhat.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa

Luetuimmat

  1. Poliisi epäilee: Alle 18-vuotias nainen raiskattiin ravintolaillan jatkoilla Kontiolahden kunnan alueella

  2. Siun sote: Kaksi legionelloositapausta todettu ikäihmisten hoivakodissa Lieksassa - todennäköisin tartunnan lähde on lämminvesijärjestelmä

    TILAAJILLE 
  3. Työtuomiostuimen päätös voi mullistaa pelastustoimen – Pahimmillaan tapahtuu henkilö- ja omaisuusvahinkoja, pelkää pelastusjohtaja Markus Viitaniemi

    TILAAJILLE 
  4. Jokipoikien pääomistaja Henry Rösch avoimessa ja laajassa haastattelussa: Mestis-seurat ovat todella kypsiä – "ei meille ole tullut rahaa liigalta"

    TILAAJILLE 
  5. "Se on hieno hetki, kun leivän laittaa vihdoin uuniin ja höyry alkaa nousta" – Kotileipurin Herkkupaja ei pyynnöistä huolimatta toimita…

    TILAAJILLE 
  6. Joensuun Prismassa pelattu kenokuponki toi 200 000 euron voiton - voittaja ei ole ilmoittautunut Veikkaukselle eikä välttämättä tiedä koko asiasta

  7. Kohutulla Tohmajärven sivistyskeskuksella pidettiin avointen ovien ilta - "Minusta täällä ei ole isoja ongelmia, ei edes ongelmia"

    TILAAJILLE 
  8. Vanhemmat huolestuivat nuuskan käytöstä Heinävaaran koulussa, avuksi valistustunti - "Oli todella tarpeellinen, koska sain tietää, mitä nuuska aiheuttaa"

    TILAAJILLE 
  9. Matkaa suunnittelevien kysymykset koronaviruksesta ruuhkauttavat turhaan Siun soten puhelinpäivystystä - ajantasaisinta tietoa saa THL:n verkkosivuilta

  10. Syyttäjä vaatii Jari Sillanpäälle 8–9 kuukauden ehdollista vankeutta seksuaalirikosjutussa – Hyväksikäyttöepäily: Viihdetaiteilija ja hieroja harrastivat seksiä, lapsi otti kuvia

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa