play

Kiinan mukaan koronaviruksen hoitohenkilöstöstä kuusi kuollut ja yli 1 700 saanut tartunnan – osa Japanissa eristettynä olevan risteilylaivan matkustajista pääsi maihin

Suurin osa tartunnoista on todettu Hubein maakunnassa, mutta koronavirus vaikuttaa silti elämään myös esimerkiksi Pekingissä. Lehtikuva/AFP

Suurin osa tartunnoista on todettu Hubein maakunnassa, mutta koronavirus vaikuttaa silti elämään myös esimerkiksi Pekingissä. Lehtikuva/AFP

STT

Kiinassa koronaviruksen hoitohenkilöstöstä kuusi on kuollut ja yli 1  700 saanut tartunnan tiistaista alkaen, maan terveysviranomaiset kertoivat perjantaina. Suurin osa tapauksista on Wuhanin kaupungissa, josta uusi koronavirus alkoi levitä joulukuussa.