Keskiviikko, 26.2.2020 
Nestori
Ulkomaat

Merirosvojen epäillään nousseen tanskalaiselle konttialukselle Nigerian rannikolla

  • STT
Merirosvojen epäillään nousseen tanskalaiselle konttilaivalle Nigerian rannikolla. Uutissivusto Tradewindsin mukaan aluksen pysäyttivät merirosvot. Tapahtumapaikan kerrotaan olevan noin 300 kilometrin päässä Nigerian lounaisen Bayelsan osavaltion rannikolta.

Laivaliikennettä seuraavan Marine Traffic -sivuston perusteella Maersk Tema -aluksen vauhti putosi perjantaiaamuna noin 20 solmusta nollaan. Aluksen omistaa tanskalainen varustamo Maersk.

Laivan vuokrannut saksalaisvarustamo Schulte odottaa yhä tietoja siitä, mitä on tapahtunut.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Voimme kertoa, että kaksi pientä alusta lähestyi laivaa perjantaiaamuna Guineanlahdella. Laivan miehistö huomasi lähestymisyrityksen ja noudatti hätätilanteita varten annettuja ohjeita, sanoi Dustin Eno Navigate Responsesta, joka huolehtii suurten varustamoiden kriisiviestinnästä.

Varustamoala on viime kuukausina varoittanut kohonneesta riskistä liikennöidä läntisen Afrikan edustalla, erityisesti liki Nigeriaa.

255-metrinen Maersk Tema -alus on valmistunut vuonna 2015, ja siihen mahtuu yli 5  000 konttia.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa