Keskiviikko, 26.2.2020 
Nestori
Ulkomaat

Australian maastopalot hiipuvat, mutta ilmastokeskustelu roihahti uudelleen – hiilikysymys jakaa puolueita

  • STT
Australiassa raivonneet maastopalot on saatu pääosin hallintaan. Pelastusviranomaiset kertoivat aiemmin tällä viikolla, että pahasti kärsineessä Uudessa Etelä-Walesissa tuhoa levittäneet palot on saatu kuriin ensimmäistä kertaa sitten syyskuun.

Muissa osavaltioissa on vielä paloja, mutta useimmat australialaiset ovat voineet palata normaaliin elämään ja luopua palojen ja ilmanlaadun jatkuvasta tarkkailusta.

Poliitikkojen kinastelu ilmastotoimista jatkuu, ja kiista repii railoja myös puolueissa. Ilmastotutkijoiden mukaan on selvää, että ilmastonmuutos on luonut edellytykset Australian rajuille paloille.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tästä huolimatta kysymys hiilestä ja sen tuista on edelleen herkkä. Pääministeri Scott Mo rrisonin konservatiivipuolueessa jotkut maaseudun edustajat vaativat uusia tukiaisia hiilivoimaloille samalla, kun puolueen liberaalimmat jäsenet peräävät tiukempia ilmastotoimia.

Myös oppositiossa oleva työväenpuolue on jakautunut. Osa puolueen jäsenistä haluaa muuttaa linjaa hiilimyönteisemmäksi. Puolueen varapuheenjohtaja Richard Marles kommentoi vaikeaa hiilikysymystä toteamalla, ettei puolue sulje pois uusien hiilivoimaloiden rakentamista, jos markkinoilla on niille kysyntää. Aiemmin hän oli ottanut selvästi tiukemman kannan hiiltä vastaan.

Työpaikat vaakalaudalla

Politiikkojen kipuilulle on selkeä syy – osalle äänestäjistä hiili merkitsee työtä ja toimeentuloa.

Australian luonnostaan kuiva ja kuuma ilmasto tekee maan herkäksi ilmastonmuutoksen vaikutuksille, mutta valtio on myös erittäin suuri hiilentuottaja. Australian sähköstä noin kolme neljännestä tuotetaan hiilellä ja hiilen viennin arvo nousee 60 miljardiin Australian dollariin (37 miljardiin euroon). Vain rautamalmi on suurempi vientituote.

Hiilentuotanto on suuri työllistäjä Australian väkirikkaimmissa Uuden Etelä-Walesin ja Queenslandin osavaltioissa ja energiasyöppö alumiiniteollisuus vielä isompi.

Vaatimuksia tiukemmasta ilmastopolitiikasta nousee silti esille. Edellinen pääministeri Tony Abbott hävisi parlamenttipaikkansa riippumattomalle Zali Steggallille viime vaaleissa. Steggall on entinen hiihdon olympiamitalisti ja ajaa tiukempaa ilmastolinjaa.

Hän on tehnyt lakialoitteen, että Australian tulisi tavoitella hiilineutraaliutta vuoteen 2050 mennessä. Osa kiistakysymyksistä siirrettäisiin aloitteen myötä riippumattoman asiantuntijaryhmän ratkaistavaksi.

–  Australian vauraus on kovalla työllä rakennettu fossiilisten polttoaineiden varaan. Se pitää tunnistaa ja siitä pitää olla kiitollinen, mutta on tunnustettava, että meidän täytyy edetä, Steggall sanoo.

Maastopalojen odotetaan käyvän jatkossa yhä rajummiksi ja seuraava palokausi on vain puolen vuoden päässä. Steggallin mukaan asiassa tarvitaan nopeampaa toimintaa kuin mihin poliitikot keskenään kykenevät.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa

Luetuimmat

  1. Poliisi epäilee: Alle 18-vuotias nainen raiskattiin ravintolaillan jatkoilla Kontiolahden kunnan alueella

  2. Siun sote: Kaksi legionelloositapausta todettu ikäihmisten hoivakodissa Lieksassa - todennäköisin tartunnan lähde on lämminvesijärjestelmä

    TILAAJILLE 
  3. Työtuomiostuimen päätös voi mullistaa pelastustoimen – Pahimmillaan tapahtuu henkilö- ja omaisuusvahinkoja, pelkää pelastusjohtaja Markus Viitaniemi

    TILAAJILLE 
  4. Jokipoikien pääomistaja Henry Rösch avoimessa ja laajassa haastattelussa: Mestis-seurat ovat todella kypsiä – "ei meille ole tullut rahaa liigalta"

    TILAAJILLE 
  5. "Se on hieno hetki, kun leivän laittaa vihdoin uuniin ja höyry alkaa nousta" – Kotileipurin Herkkupaja ei pyynnöistä huolimatta toimita…

    TILAAJILLE 
  6. Joensuun Prismassa pelattu kenokuponki toi 200 000 euron voiton - voittaja ei ole ilmoittautunut Veikkaukselle eikä välttämättä tiedä koko asiasta

  7. Kohutulla Tohmajärven sivistyskeskuksella pidettiin avointen ovien ilta - "Minusta täällä ei ole isoja ongelmia, ei edes ongelmia"

    TILAAJILLE 
  8. Vanhemmat huolestuivat nuuskan käytöstä Heinävaaran koulussa, avuksi valistustunti - "Oli todella tarpeellinen, koska sain tietää, mitä nuuska aiheuttaa"

    TILAAJILLE 
  9. Matkaa suunnittelevien kysymykset koronaviruksesta ruuhkauttavat turhaan Siun soten puhelinpäivystystä - ajantasaisinta tietoa saa THL:n verkkosivuilta

  10. Syyttäjä vaatii Jari Sillanpäälle 8–9 kuukauden ehdollista vankeutta seksuaalirikosjutussa – Hyväksikäyttöepäily: Viihdetaiteilija ja hieroja harrastivat seksiä, lapsi otti kuvia

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa